Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Helsinkiin kaavaillaan uutta yömajoituspaikkaa – paperittomatkin pääsisivät patjalle nukkumaan

Helsinkiin suunnitellaan uutta 30 hengen yömajoituspaikkaa. Palvelu olisi suunnattu etenkin ei-helsinkiläisille asunnottomille. Heille on minimaalisesti yöpymispalveluita tarjolla.

Uuden majoitustoiminnan käynnistämistä ovat työstämässä Helsingin seurakuntayhtyhmän erityisdiakonia ja Helsingin Diakonissalaitos yhteistyössä.

Käytännössä Hermannin diakoniatalo muutettaisiin tilapäiseksi yöpymistilaksi kylmimpinä aikoina. Patjan lattialta saisi korkeintaan seitsemäksi yöksi kerrallaan.

Erityisdiakonian johtava diakoniatyöntekijä Marita Nummelin arvioi, että asiakkaina olisi etenkin turvapaikanhakijoita ja Itä-Euroopan romaneja.

– Heille viralliset palvelut eivät ole auki. Porukasta tai yömajoituksesta kiinnostuneiden määristä ei kukaan tiedä. Ajateltiin, että tehdään avaus ja katsotaan, onko kysyntää ja ketkä sitä kysyvät, Nummelin sanoo.

Oletus on, että palvelua tarvitsisivat esimerkiksi kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet, jotka ovat jääneet maahan paperittomina.

Lähtökohtaisesti vain ei-helsinkiläisille.

Lisää aiheesta

Helsingin seurakuntayhtymä on palkkaamassa kolmeksi vuodeksi projektityöntekijää, joka pyrkisi parantamaan paperittomien tilannetta. Hän vastaisi osin myös Hermannin diakoniatalon yötoiminnasta.

Seurakuntayhtymä on ollut Pelastuslaitokseen yhteydessä lupa-asioissa.

– Koska toiminta on tilapäistä, siinä noudatetaan Pelastuslaitoksen tilapäismajoituksen ohjeita.

Marita Nummelin toteaa, että tilapäismajoitus olisi lähtökohtaisesti tarkoitettu vain ei-helsinkiläisille, koska helsinkiläisillä asunnottomilla on paremmat, vaikkakin heilläkin riittämättömät mahdollisuudet, saada apua.

Helsingin seurakuntayhtymän erityisdiakonialla on helsinkiläisille asunnottomille 49 vuokrasuhteista, määräaikaista tukiasuntoa. Määräaikaisella asumismallilla pyritään vahvistamaan ihmisten kykyä siirtyä aikanaan pysyville vuokramarkkinoille.

Hermannin diakoniatalon tilapäismajoitukselle on haettu myös rahoitusta myös Helsingin seurakuntien Luther Plus -innovaatiotoiminnasta.

Nummelin kertoo vieneensä Luther Plus -toimintaan myös rahoitusanomuksen kehittää ideaa, jossa kylmillä keleillä olisi aina yksi kirkko avoinna yöpymistä varten. Yhteinen kirkkoneuvosto päättää kehittämisrahoista 24.11.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE