Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kasvot peilissä

Hildur Boldt, 35: “Kunpa ihmiset otettaisiin vain ihmisinä”

Katseeni on turhan usein kriittinen, vaikka on se kyllä ajan myötä muuttunut vähän lempeämmäksi.
Olen miettinyt, miten voin kasvattaa lapseni niin, että hänelle tulee terve itsetunto ja ruumiinkuva.
Tämä ympäröivä maailma ei tee sitä hirveän helpoksi.

Etenkin naisia ja tyttöjä arvotetaan ulkonäön perusteella, ei sen, mitä he osaavat, tekevät tai sanovat.

Etenkin naisia ja tyttöjä arvotetaan ulkonäön perusteella, ei sen, mitä he osaavat, tekevät tai sanovat. Toivon lapselleni vapautta
kasvaa ja olla oma itsensä, kehittyä omana itsenään. Että hänellä on aikaa löytää oma sukupuoli- ja seksuaalinen identiteetti,
ettei se tule vain saneltuna ulkoapäin. Sellaiset asiat eivät ole pelkästään kiinni siitä, mitä vanhemmat tekevät, tai edes miten
toimitaan päiväkodissa tai koulussa. Koko tämä ympäröivä maailma vaikuttaa.
Kunpa ihmiset otettaisiin vain ihmisinä.

Naisen rooli on olla kaunis ja miellyttää.

Kyllä Suomessakin, tasa-arvon maassa, menestyneetkin naiset joutuvat miettimään, miten käyttäytyä ja miten esittää asioita,
jotta ne otetaan vakavasti, mutta että heitä ei kuitenkaan koeta aggressiivisiksi. Naiset joutuvat taiteilemaan sellaisten asioiden
kanssa ihan eri tavalla kuin miehet. Tämä liittyy stereotypioihin.

Naisen rooli on olla kaunis ja miellyttää. Se tulee selväksi jo ihan naistenlehtien kansista. ”Miten heräät kauniina” -tyyppiset artikkelit
edustavat juuri sitä ajatusta.

Kyllä nämä tietyt asenteet ja kysymykset ovat takaraivossa, vaikka lapsuudenkodista ei sen tyyppisiä vaikutteita olisi saanutkaan.
Kyllä minäkin peiliin katsoessa katson silmäpusseja ja näppyjä, enkä välttämättä huomaa sitä, mikä on kaunista.

 

Hildur Boldt on FSD:n toiminnanjohtaja.

 

Teksti: Nora Vilva

Juttu ilmestyi ensin Demokraatin viikkolehdessä torstaina 22.9.2016.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE