tyovaenkirjallisuuspaiva
kaisaniemi

Hilja Aaltonen päätti kirjavisavuoden 2016 – armollisen joulun runoilija

Kuva: Jari Soini
Hilja Aaltosen joulurunossa kavahdettiin joulun kaupallista hössötystä ja toivottiin sen sijaan juhlan perimmäisen sisällön löytämistä.

Uudet kalenterit on otettu reippaasti laatikosta pöydälle, ja memosta loistaa kirkkaana silmiin vuosiluku 2017. Se tietää juhlavuotta paitsi Suomelle myös Kirjavisalle, jolla on kuukautta ennen Suomen tasasatasta 25-vuotispäivät.

Nähin juhlintoihin palataan myöhemmin, mutta ensiksi hoidetaan viime vuoden viimeinen tehtävä alta pois.

Juhani Niemi Hangosta arveli vuoden viimeistä vastausta lähettäessään, että ”näin runsailla vihjeillä ja pitkällä vastausajalla varustettuna luulisi visalaatikon pullistelevan kunnolla”. Kunnolla ja kunnolla… ei mennyt kaksikymppisen raja rikki, mitä visatonttu on tottunut joulurunoilta odottamaan, mutta syyskauden ennätysposti tuli sentään.

Visan eteläisin vakivastaaja saa myös kertoa, kuka oli tämän joulun runoilija.

”Kyseessä on Hilja Aaltonen, evankelista ja kirjailija, joka eli yli 105- vuotiaaksi asti (27.9.1907–13.2.2013). Visaruno löytynee Aaltosen esikoisteoksesta ’Sydämeni virsi’. Itse löysin runon mainiosta hakuteoksesta ’Tämän runon haluaisin kuulla’. Siinä on osio, josta runoja voi hakea alkusäkeiden perusteella, ja vielä aakkosjärjestyksessä.

Monia Aaltosen runoja on myös sävelletty ja levytetty, tietääkseni myös tämä kyseinen runo ’Tule, jouluni’. Ainakin cd:llä ’Joulun kutsu’ pitäisi löytyä.”

Toini Tarvaisella on näemmä ollut sama teos käsissään kuin Niemellä ja seremoniamestarillannekin.

”Oikein vanhanajan jouluruno onkin löytynyt ja varmaan vastauksia tulee säkkikaupalla. Teksti on tuttu ja olen kai jossain yhteydessä sitä ääneenkin lukenut. Kirjahyllyssäni oleva Tämän runon haluaisin kuulla -teos on ollut se lähde, mistä teksti on löytynyt.

Runon sisältö on kovin läheinen ja kuvaa niin hyvin sitä kehitystä minkä jo eläkkeelle ehtinyt ihminen suhteessa jouluun on ehtinyt kokea.”

Jyväskyläläinen Mauri Panhelainen onnistuu vetämään runotehtävän visaa julkaisevan tahon poliittiseen viitekehykseen.

”Ei epäilystäkään, visaisäntä toteuttaa SDP:n vanhaa slogania kirjallisen visailun jalossa lajissa: seinät leveällä ja katto korkealla. Viikon visahenkilö  koettelee rajoja, ainakin ainutlaatuisella elämäntarinallaan. Käsi ylös ne, jotka tunsivat runoilija Hilja Aaltosen ennen tätä kirjavisaa.

Etsintäkuulutettu runoilija Hilja Aaltonen teki 60 vuotta kestäneen elämäntyön Vapaakirkon evankelistana, mutta hänestä kypsyi ajan mittaan myös yli 20 teosta kirjoittanut runoilija ja kirjailija. Tuleva kirjailija syntyi 1907 Keski-Suomessa Multialla ja haaveili nuorena opettajan tai näyttelijän ammatista. Käänne tapahtui, kun 27-vuotias Hilja tuli uskoon ja ryhtyi aatesuuntansa kiertäväksi evankelistaksi.
Aaltosesta tuli omissa piireissään tunnettu puhuja, jonka puheita ja saarnoja alettiin julkaista seurakuntalaisille kirjoina. Kerrotaan, että Hilja Aaltonen viihtyi korpikylien tupaseuroissa ja syrjäseutujen suurissa metsissä, joissa kypsyi se maanläheinen ilmaisu, joka oli ominaista myös hänen kirjalliselle tuotannolleen.- – –

Viimeiset vuotensa Hilja Aaltonen asui Tampereella Koukkuniemen vanhainkodissa. Täyttäessään sata vuotta 2007 hän sai enemmän julkisuutta kuin ennen sitä saarnoillaan tai runoillaan pitkän elämänsä aikana. 105-vuotias Aaltonen kuoli Suomen pitkäikäisimpänä kirjailijana vuonna 2012.”

* * *

Raila Rinne iloitsee siitä, että ”taas on visaukko löytänyt runoilijan, josta en ole milloinkaan kuullut”.

”Sitaatin runo Tule jouluni niin kuin ennen on sävelletty. Joissakin tiedoissa sanoittajaksi mainitaan Hilja Aaltosta paljon tunnetumpi runoilija Helvi Juvonen, mutta tämä on väärä tieto.

Joulu vie kuin itsestään ajatukset ja muistot kirkon tuntumaan. Kristuslapsen syntymän juhlasta on pitkä matka kauppakeskusten meluisiin markkinoihin. Jokainen meistä hakee sellaisen joulun, jossa on kotonaan.”

Sirkka-Liisa Piirainen Sastamalasta puuttuu samaiseen Juvos-kummajaiseen.

”Kirjaston lukupiirin viimeisessä kokoontumisessa 29.11. luimme jokainen mieleisen joulurunon muille. Viimeksi kuulimme Hilja Aaltosen Tule jouluni, niinkuin ennen…  No, sain vastauksen visaan etukäteen! Runo kyllä tuntui heti tutulta. Ehkä olisin joutunut sitä hiukan penkomaan ilman tuota tietoa.

Outo asia sattui silmiini googlea tutkiessani: Risto Vähäsarjan säveltämä Tule jouluni onkin saanut sanoittajaksi Helvi Juvosen! Miten tuo virhe on tapahtunut? Runo ei ole lainkaan ’juvosmainen’, vaan eittämättä Hilja Aaltosen tekstiä.

Hän ehti elinaikanaan tulle rakastetuksi ja arvostetuksi runoilijaksi. Sitaattirunossa toivotaan lapsuusaikojen joulua markkinaelämän ja maallisuuden sijaan.”

Vielä yksi nootti Juvosen tiimoilta. Tuulikki Lepomäki-Lahtinen Helsingistä:

”Jouluruno Tule, jouluni, niin kuin ennen… on varmaan tuttu monille meistä, jotka olemme kuunnelleet ”Tämän runon haluaisin kuulla ja Lauantain toivotut levyt -tapaisia ohjelmia. Vaikka kuinka plarasin tietokonettani, en löytänyt tietoa, missä kirjassa jouluruno on julkaistu. – – –

Joka tapauksessa innostuin kuuntelemaan youtubesta Risto Vähäsarjan säveltämänä Tule, jouluni… runoa, mutta voi kauhistus, tubessa kerrottiin sanoituksen olevan Helvi Juvosen. Luotan kuitenkin visaisännän antamiin vinkkeihin, enkä sotke Helvi Juvosta tämän enempää tähän vastaukseen.”

* * *

Vakiovieras Sirpa Taskinen tarkastelee evankelistan julistuksia.

”Koottujen teosten teksteistä päätellen Hilja Aaltonen tähtäsi ainakin nuorena korkealentoisilla julistuksillaan siihen, että ihmiset heräisivät synnin loasta, jonka puhdistaa vain ’Golgatan veri’. Satavuotishaastattelussa hän kuitenkin puhui enemmänkin lohdutuksesta ja armosta, ja häntä kuvataan sydämelliseksi ihmiseksi.

Visaruno Terve, jouluni löytyy hänen ainoasta runokirjastaan Sydämeni virsi (1957), jossa hän kuitenkin toteaa: ’Nämä eivät ole runoja, eivätkä ne pyydä niitä olla. Nämä ovat elämäntuntojani, monet kipeitä tuntoja, joissa kosteutena on itkuni tiellä, ja kimmelteenä nousuni ja laskuni Jumalan väkevän käden alla.’”

Veikko Huuska Ikaalisista toteaa, että nyt on ”kotikenttäetu, eräällä tavalla ”.

”Nuorena Hilja Aaltonen toimi nuoriso- ja raittiusohjaajana, ja tunsi vetoa teatteriin, haaveili näyttelijän urasta ja alan opiskelupaikka Helsingissä oli jo hankittuna (Teatterikoulu ?), mutta tultuaan vapaakirkolliseen herätykseen hän alkoi 1930 evankelistaksi, jossa teatteriosaaminen tuskin oli ainakaan haitaksi.  Elämänsä aikana hän ehti toimia julistajana noin 60 vuotta – mitähän Suomen työurien pidentämisestä huolestuneet viranomaiset sanoisivat tällaisesta?

Niin, ja miten se kotikenttäetu tähän liittyy?  Uransa aikana Aaltonen toimi vapaakirkon työntekijänä Virroilla, Seinäjoella, täällä Ikaalisissa, Kauhavalla ja Lapualla. Hänet tunnetaan täällä sikäli, että olen itsekin vähän jyvällä hänen elämänvaiheistaan, ja luinpa jokunen vuosi hänen omaelämäkertansa, joka ei ole siitä kuivimmasta päästä.”

Tervakoskalainen Ossi Lehtiö palaa nuoruuteensa ja Yrjö Kaijärven suomentamaan Baudelairen klassikkoon ”Pahan kukkia”, jonka runoihin pääsi tutustumaan teini-iän huumassa.

”Ne eivät olleet ihmeellisiä ja siksi nuori minäni halusi oppia ne alkukielisinä. Ja löysin yksityisen rankankielen opettajan. Hämeenlinnassa asuva avopari oli ollut lähetystyössä Belgian Kongossa, ja rouva oli innostunut antamaan opetusta. Ja hyvä opettaja hän olikin, sillä kahlasimme lävitse lähes koko Alliance françaisen kirjasarjan.

Perhe oli ollut Suomen Vapaakirkon lähettämä ja opetuksesta seurasi, että sain vastaanottaa erilaista vapakirkollista kirjallisuutta, ehkä käännyttämisen tarkoituksessa. Ja tällöin muistan saaneeni Hilja Aaltosen kirjan Sydämeni virsi.”

Tutkimattomat ovat Pegasoksen tiet!

Vielä loppuun Unto Vesa Tampereelta, joka pääsi avamaan sekä viime vuoden ykkösvisan että syyskauden ensimmäisen.

”Vuonna 1957 julkaistussa runossaan Sydämeni virsi Hilja Aaltonen muistelee kaiholla lapsuuden jouluja ja kaipaa niitä takaisin nykyisinä ’markkinoiden, joulukatujen ja sieluttomuuden aikoina’.
Kun hän syntyi 1907, niin nuo lapsuuden paremmat joulut sijoittunevat siis 1910-1920-luvulle? No, monen 1940-luvulla syntyneen muistoissa taas juuri 1950-luvulla koetut lapsuuden joulut olivat ne aidot ja parhaimmat, ja epäilenpä, että nykylapset muistelevat lämpimin tuntein juuri tätäkin joulua puolen vuosisadan päästä aitona ja oikeana.

Nostalgia on tarttuva tauti, uusiutuva ja yleinen, ymmärrettävä, inhimillinen ja hellyttävä.”

Kirjailijan tunnistuksesta joulutodistukseen kiitettävän saavat myös Jaana Pikkarainen-Haapasaari Kokkolasta, Ulla Vaara Lahdesta, Pertti Timonen Tampereelta, Orvo Vitikainen Lappeenrannasta ja Petri Kettunen Helsingistä. Palkinto vuoden aluksi/viime vuoden lopuksi Toini Tarvaiselle. (rb)

Viikon 1 sitaatti
Koska on syytä tasata visan viikkorytmi taas kaksitahtiseksi, ensi viikolla tulee pelkkä uusi tehtävä. Ensin kuitenkin vuoden virallinen avauspähkinä.
Aloitetaan poikkeuksellisesti pohdiskelevalla tietokirjallisuudella. Viikon kirjailija esiintyy kuulemma kutsumanimellään eräässä Tuomari Nurmion klassikkokappaleessa, opiskelutovereita kun olivat. Lakimies kirjailijamme ei kuitenkaan ole, mutta hän on pohtinut paljon suurempia kysymyksiä kuin pykälänviilausta. Samalla hän on kansantajuistanut näitä monesti maallikon ymmärryksen yli meneviä juttuja, kuten tässä visakirjassakin.
Kuka hän on, mikä palkittu teos? Vastaukset viimeistään 11.1. mennessä osoitteella Demokraatti /Kirjavisa, PL 338, 00531 Helsinki tai sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi. Yhdelle palkinto.

”Kun katselemme esimerkiksi rautatankoa, näemme juuri eräänlaisen aikavalotetun kuvan. (Rautatanko on hyvä esimerkki siksi, että se on varsin romanttinen objekti, onhan se syntynyt kaukaisten tähtien ydinmiilussa.) Sadan kilon painoinen tanko sisältää noin miljardi trilijoonaa atomia jäykkänä ja säännöllisenä rakenteena. Itse atomien ytimet ovat liki paikoillaan, mutta niiden uloimmat elektronit tanssahtelevat edestakaisin vierekkäisten atomien elektronikuorten välillä karkeasti kymmenen biljoonaa kertaa sekunnissa. Osa niistä voi jopa vaeltaa hilarakenteessa kuin joukko kerjuulla kulkevia orpolapsia.”

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kirjailija Pekka Matikainen muistaa elämänsä kenties tärkeimmän hetken tarkasti – ”Sen jälkeen en ole miettinyt koko itsemurha-asiaa”

Kuva: Ella Kaverma

Kirjailija Pekka Matilainen, 71, muistaa elämänsä kenties tärkeimmän hetken tarkasti, kirkkaasti.

Ja koska Matilainen on kirjailija, hän on kuvannut tuon hetken romaaniinsa Takaisin nollapisteeseen.

– Romaanin loppupuolella tulee kohtaus, jossa kaveri, päähenkilö, istuu Tähtitorninmäellä. Hän harkitsee taas itsemurhaa. Yhtäkkiä hän näkee jalkojensa juuressa ruohikolla kulkevan muurahaisen. Äkkiä se kaveri katsoo muurahaista ja ruohon kasvamista, niin kuin näkisi sen kaiken ensimmäistä kertaa elämässään.

Tässä kohdin Matilainen myöntää: juuri siinä romaanin tilanteessa päähenkilö on hän itse. Romaanin kaveri on Pekka Matilainen, mutta sillä mutkikkaalla tavalla, jolla kirjan kirjoittaja ja sen päähenkilö joskus ovat yksi ja sama.

Taialla, jolla vain kirjallisuus voi olla täyttä totta ja sepitettä yhtä aikaa.

Siellä Tähtitorninmäellä tajusin, että hei mä olen elossa.

Annetaan Pekka Matilaisen itsensä kertoa elämänsä avainhetkestä Helsingin Tähtitorninmäellä keväällä 1979. Matilainen oli potkittu pois Järvenpään alkoholistiparantolasta kolme kuukautta aiemmin. Hän oli ollut juoppona liian hyvä.

– Siellä Tähtitorninmäellä tajusin, että hei mä olen elossa. Ymmärsin olevani osa ihan kaikkea. Se riitti mulle sillä hetkellä. Minulla ei ollut mitään muuta sillä hetkellä. Ei ollut rahaa, ei asuntoa, ei työtä, ei naista, ei ollut halua jatkaa entistä dokuelämää, mutta ei myöskään ollut yhtään voimia ja motiivia aloittaa uutta elämää.

– Onneksi silloin oli kevät. Sen hetken jälkeen en ole miettinyt koko itsemurha-asiaa, Matilainen murahtaa tälle asialle pisteen.

Matilaisen kokemus Tähtitorninmäellä oli yksilöllinen. Sen synnyttäneet kokemukset eivät olleet yhtä ainutlaatuisia.

Itsemurha-ajatukset ovat alkoholisteille tyypillisiä, kun näkee Matilaisen sanoin ”kaikkien teiden olevan tukossa”. Monella ajatus ei jää ajatukseksi.

Lue Pekka Matilaisen laaja henkilöhaastattelu Demokraatin viikkolehdestä 3.8.

Teksti: Janne Ora

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kamalan ihanat otukset rannalla – Sami Karjalaisen kuvauskohteena nyt rantojemme hyönteiset

Kuva: Sami Karjalainen
Hopeaseppä vedenkalvolla.
KIRJAT

Sami Karjalainen: Rantojen hyönteiset

Docendo 2017

Muistan lapsuudestani, kuinka kerran näin rantakaislikossa ison karmeannäköisen naamarilla ja koukkuraajoilla varustetun otuksen. En uskaltanut enää kahlata vedessä, koska pelkäsin, että hirviöhyönteinen iskee koukuillaan varpaaseni kiinni.

Sami Karjalaisen uusimmasta luontokirjasta ”Rantojen hyönteiset” selviää, että tuo hirviö on sudenkorennon toukka, joka pystyy pyydystämään jopa pieniä kaloja. Kirjasta löytyy kyllä kuva vieläkin karmeammasta otuksesta, suursukeltajan toukasta, joka pitelee koukkumaisissa leuoissaan sudenkorennon toukkaa.

Kirjasta siis selviää että rantakaislikko suorastaan kuhisee pieniä toinen toistaan pelottavamman oloisia otuksia. Toisaalta monet kummajaiset ovat omalla tavallaan hyvin kauniita ja jopa psykedeelisiä, kuin ulkoavaruudesta laskeutuneita. Esimerkiksi paarman pallomaisissa silmissä hehkuu ihmeellisiä aaltoilevia värejä, ja hopeasepän kuoressa on rivi pisteitä kuin korutaiteilijan käsistä.

Todellisia lähikuvia

Kuvat ovatkin jälleen Sami Karjalaisen kirjassa pääroolissa. Kuvaamisen vaativuudesta kertoo niin kutsuttu kerroskuvausmenetelmä: siinä yhdistetään useita eri otoksia syväterävyyden kasvattamiseksi. Kirjassa on muun muassa järvihopeasepän kuva, joka on koostettu 95 otoksesta.

Huipputeknologian avulla Karjalainen onkin onnistunut ikuistamaan hyönteisten taidokkaita, pitkiä ja monimutkaisia liikeratoja, jotka tapahtuvat sekunnissa tai parissa. Myös otusten yksityiskohdat avautuvat, ja esimerkiksi kaikille tutun vesimittarin pää muistuttaa suurennettuna erehdyttävästi koiran päätä.

Toki myöskin teoreettisessa osiossa tuodaan uutta tietoa. Esimerkisi kyltymättöminä verenimiöinä pidetyt hyttyset elävätkin kukkien medellä; verta naaras tarvitsee vain munien kehitystä varten. Yleinen mutta vähemmän tunnettu sulkahyttynen ei ime verta lainkaan.

Sami Karjalainen on kirjoittanut ja kuvannut hyönteiskirjoja vuodesta 2002 lähtien, jolloin hän julkaisi kirjan ”Suomen sudenkorennot”. Kirja lisäsi roimasti noiden lentävien jalokivien harrastajien määrää, ja Rantojen hyönteisiäkin on jaettu ilmaiseksi peruskoulujen yläluokille. Karjalainen onkin saanut muun muassa tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon hienosta työstään.

Pieni miinus muuten täydelliseen kirjaan tulee siitä, että muutamat kuvat ja tekstit on julkaistu jo aiemmissa Karjalaisen teoksissa. Esimerkiksi sudenkorennon toukka esiintyy Karjalaisen ja Jussi Murtosaaren vuonna 2015 ilmestyneessä kirjassa ”Hämmästyttävät hyönteiset”.

Pekka Wahlstedt

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Sastamalan kirjapäivien keskiössä ovat suomalainen jääräpäisyys ja Tellervo Koivisto

Kuva: Jari Soini
Tellervo Koivisto kertoo elämänvaiheistaan Vanhan kirjallisuuden päivillä huomenna.

Vanhan kirjallisuuden päiviä vietetään Sastamalassa jo 33. kerran. Tapahtuma järjestetään perjantaina ja lauantaina 30.6.-1.7. Tämän vuoden teemana on ”Itsepäinen Suomi”.

Perjantai-iltapäivän sananvapauskeskustelussa mukana ovat ulkomaantoimittaja, tietokirjailija Heikki Aittokoski, kirjailija Siri Kolu ja Suomen PENin puheenjohtaja, kirjailija Sirpa Kähkönen.

Perjantai-iltaan kuuluu vielä Kalevauva.fi-yhtyeen konsertti. Kappaleiden sanoitukset on kerätty vauva.fi-keskustelupalstalta ja sävelletty tunnelman mukaisiksi.

Lauantaina ohjelmassa on muun muassa Kirjateekki, jossa pureudutaan jääräpäiseen kirjallisuuteen. Kirjajukkina toimivat kirjallisuuden ja median moniottelijat Kaarina Hazard ja Markus Leikola. Heidän valitsemiaan itsepäisen sanataiteen helmiä lukevat ääneen Jarmo ja Mirjami Heikkinen, ammattilausujat kahdessa polvessa.

Lauantain yleisömagneetti on varmasti keskustelutuilaisuus otsikolla ”Kuinka Tellervo Koivistosta tuli Tellervo Koivisto?”  Otsikkohenkilön kanssa keskustelevat hänen elämäkertansa kirjoittaja Anne Mattsson ja toimittajalegenda Päivi Istala. Pohdinnassa on muun muassa, millainen oli Tellervo Koiviston tie valtakunnan ensimmäiseksi naiseksi. Millainen oli se henkilö, joka seisoi presidentin rinnalla kylmän sodan lopussa ja Kekkosen jälkeisinä vuosina, kun oli Mauno Koiviston vuoro hoitaa idänsuhteita?

Lauantain Mediateekissä Sylvään koululla runon itsepäisyydestä ovat esimerkkejä antamassa runoilija Anna Elina Isoaron vetämissä sessioissa kirjailijat Susinukke Kosola, Tuija Välipakka ja Finlandia-voittaja Jukka Viikilä.

Kirjapäivät päättyvät ”Tyrväälaiseen Trykiin”, jonka aiheena onaikoinaan Vammalaan eli nykyiseen Sastamalaan liitetty itsepäinen Tyrvään pitäjä ja tyrvääläisyys.

Lasten omilla kirjapäivillä lauantaina aamupäivällä pääsee katsomaan nukketeatteria sekä tapaamaan Pikku Myyn ja Muumipeikon.

Tänäkin vuonna koko tapahtuman kivijalkana toimii lähes 50 antikvaarisen kirjakauppiaan tarjonta. Perjanta-iltapäivään kuuluu myös Suomen bibliofiilisen seuran järjestämä vanhojen kirjojen huutokauppa.

Keskustelua aiheesta

Uunituore Renegades-kirja vie suomalaisen idolipalvonnan alkuhämäriin

Kuva: Kari Hulkko
Renegades-historiikin kirjoittaja Esa Kuloniemi (vasemmalla) pääsi näyttämään myös sixties-osaamistaan kepittäessään Cadillacia yhdessä Tuomari Nurmion ja Renagades-rumpali Graham Johnsonin kanssa.

Lokakuussa 1964 Helsingin Stockmannin tavaratalon kahdeksannessa kerroksessa tehtiin suomalaista pop-historiaa. Siellä sijainneessa kahvilassa esiintyi  tavaratalon Nuorten viikon merkeissä suoraan Englannin Birminghamista maahamme lennähtänyt brittiläinen beat-ihme The Renegades. Liput maksoivat markan.

Brittinelikko oli jotain ihan uutta noihin aikoihin lähinnä tangolla, iskelmällä ja rautalangalla viihdytetylle suomalaisyleisölle, ja se otettiin vastaan sen mukaisesti: hysteriaa, kiljuntaa, palvontaa…

”The Renegades oli ensimmäinen meillä todellista massahysteriaa aiheuttanut rockyhtye, ja se edusti 1960-luvun puolivälissä suomalaisnuorisolle samaa mitä Hurriganes noin kymmenen vuotta myöhemmin. The Renegades – tuttujen kesken Renarit, Renet, Rene-pojat tai luopiot – oli uuden kehityssuunnan airut. Se näytti Suomen sydänmaiden estradeilla, kuinka rajua rock’n’roll voi olla ja mikä on kunnon lavashow.”

Näin kirjoittaa radion Bluesministerinä ja muun muassa Honey B. & The T-Bones -yhtyeen kitarasankarina tunnettu Esa Kuloniemi kirjoittamansa uunituoreen Renegades-historiikin esipuheessa.

Liken kustantaman, monissa piireissä hartaasti odotetun opuksen julkistusjuhlaa vietettiin eilen Tavastia-klubilla Helsingissä asiaankuuluvin musiikillisin manööverein.

Pitkä tie painokoneseen

”The Renegades – Luopiotarina” -teoksen syntyhistoria ei ole mikään itsestäänselvyyksien summa, vaan kustantajaa ja kirjoittajaa saatiiin hakea pitkään. Kirjan yhtenä taustapiruna häärinyt Renegades-spesialisti Kari Nieminen kertoo, että kirjaideaa tarjottiin kaikille keskeisille kustantajille, ja vasta toisella kierroksella tärppäsi. Siinä vaiheessa nimittäin Harri Haanpää oli siirtynyt Likeen kustannuspäälliköksi, ja oli yhtä mieltä  Niemisen kanssa siitä, että The Renegades on kirjoittamaton luku keskeistä suomalaista rock-historiaa, ja bändin tarina ansaitsee ehdottomasti tulla kirjallisesti kerrotuksi.

Korkean pinon merkittäviä rock- ja bluesmuusikkojen elämäkertoja suomentanut ja oman Honey B. & T-Bones -combonsa tarinan kansien väliin saattanut Esa Kuloniemi oli tässä vaiheessa helppo valinta kirjoittajaksi.

Tätä nykyä kuusikymppinen Kuloniemi sai oman ensikosketuksensa The Renegadesiin koulupoikana Mikkelissä, kun suomalaisten rock-sielujen silmiä aukonut rymyryhmä rantautui Mikkeliin, ja bändin keikkajuliste tarttui puuaidasta kahdeksanvuotiaan Esan matkaan. Samainen julisteen kuva koristaa nyt Renegades-kirjan kantta.

– Tässä maassa ei siihen mennessä ollut nähty oikeita pop-yhtyeitä. Täkäläisten bändien touhu oli kurinalaisen siistiä yhtenäistä pukeutumista ja lavakoreografioita myöten. Mutta The Renegades oli jotain ihan muuta: sen lavashow tarjosi kansalle totuttuun verrattuna hikeä ja peräsuolenpätkiä, Kuloniemi maalaili eilisessä kirjanjulkkarikeskustelussa, johon osallistuivat myös bändin ainoa elossa oleva alkuperäisjäsen, rumpali Graham Johnson ja jo  edesmenneen basisti Ian Malletin veli Keith. Charmantisti harmaantuneilla brittiherroilla olikin kerrottavana lämpimiä muistoja kylmästä, pimeästä ja alkukantaisesta pohjoisesta maasta, jollaisena Suomi Englannin kuumista rokkiympyröistä tulleiden silmissä 1960-luvun puolivälissä näyttäytyi.

Huonot tiet, keskuslämmityksettömät matkustajakodit, tanssilavat, viinaanmenevä kansa – kaikki tämä, mikä tuli ”luopioille” tutuksi hektisinä Suomen keikkavuosina 1964-67, näyttäytyy Graham Johnsonille ja Keith Malletille nyt pitkän ajallisen välimatkan päästä tarkasteltuna enemmän nostalgisena kuin koettelemuksena.

– Silloin alussa tanssipaikoissa meitä ennen esiintyivät bändit, jotka soittivat tangoa tai jazz-pohjaista iskelmää, ja kun me sitten nousimme lavalle, niin eihän yleisö tiennyt, mitä nyt tapahtuu. Hämmäntäväähän se oli meillekin, kun olimme Englannissa soittaneet paljon pikkuyleisöille esimerkiksi pubeissa, niin nyt yleisöä oli jollain järven rannalla sijainneella tanssilavalla tuhatmäärin, kuvaili Graham Tavastian jutusteluhetkessä yli 50 vuoden takaisia fiiliksiään.

Back to the sixties

1960-luvulla nuoruuttaan eläneet ovat viime vuosikymmeninä kohdanneet säännöllisesti erilaisissa Sixties-pippaloissa, joissa Renegadesinkin myöhempiä inkarnaatioita on käynyt esiintymässä. Renegadesin solisti-keulakuva Kim Brown (1945-2011) oli näissä karkeloissa usein nähty vieras, ja niinpä hänellä oli Suomessa laaja ystäväpiiri, jota nähtiin Tavastialla tiistai-iltana niin lavalla kuin yleisössä.

Graham Johnson pääsi kohtaamaan 50 vuoden takaisia, yhä uskollisia fanejaan.

Musapuolella soivat tietysti Renegadesin tunnetuimmat hitit, mutta myös muu 60-luvun soundtrack. Markus Raivion luotsaaman Mighty Friends of The Renegades -housebändin ensimmäisenä vierailevana kitaristina Hasse Walli tykitti pohjiksi Hendrixin ”Voodoo Chilen” siihen malliin, että varttuneella yleisöllä (keski-ikä saattoi olla korkeimpia sitten klubilla järjestettyjen eläkeläistanssien) jalka alkoi mukavasti väpättää.

Solistivieraista Harri Saksala lauloi Ray Charlesia, Seppo Tammilehto Freemanin kera Beatlesia, ja siitä alkoi Renegades-vetoinen loppukiihdytys, kun rumpujen ääreen asettui rebellipaitaan sonnustautunut alkuperäinen Rene-rumpali Graham Johnson. Kitaroihin tulivat vuorollaan Esa Pulliainen ja Esa Kuloniemi ja suurimman Renegades-hitin ”Cadillacin” tulkiksi pelmahti vielä Tuomari Nurmio.

Lopussa koettiin myös haikea hetki, kun lava täyttyi 1960-luvun Renegades-fanclubilaisista, jotka pääsivät halaamaan liikuttunutta Grahamia.

 

 

 

Keskustelua aiheesta

Helsingin kirjamessuilla avoimet ovet kaikille ysiluokkalaisille

Kuva: Messukeskus
Helsingin kirjamessujen KirjaKallio-lava on ollut nuoria äärelleen houkutteleva kohtauspaikka.

Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi Helsingin Kirjamessut kutsuu kaikki maamme yhdeksäsluokkalaiset veloituksetta kirjamessuille 26.–29.10.2017 Messukeskukseen Helsinkiin. Kirjamessut haluaa nuoret kirjallisuuden pariin ja innostaa heitä lukemaan entistä enemmän. Kirjamessut esittelee laaja-alaisesti kirjallisuutta ja nuorille on järjestetty erityisen paljon ohjelmaa tänäkin vuonna. Yhdeksäsluokkalaiset voivat tulla messuille joko ryhmänä opettajansa kanssa tai yksityishenkilönä viikonloppuna.

Yläkoululaisille suunnattua ohjelmaa järjestetään messuilla kaikkina päivinä. Suositulla KirjaKallio-lavalla Kallion ilmaisutaidon lukion opiskelijat haastattelevat tämän hetken mielenkiintoisimpia kirjailijoita ja vaikuttajia. Haastattelujen lisäksi ohjelmassa on paneelikeskusteluja ajankohtaisista aiheista. Kallion lukion opiskelijat ovat itse tuottaneet ohjelman ja valinneet siellä esiteltävät kirjat.

– Kutsumme ysiluokkalaiset messuille, sillä haluamme nyt erityisesti tukea heidän lukemistaan. Ysiluokkalaiset ovat peruskoulun päättyessä suurten elämänvalintojen edessä. Mitä opintovalinnat kullakin lienevätkään, lukeminen lisää ymmärrystä elämästä. Sivistys on vahvasti läsnä kirjamessuilla, jossa keskustellaan moniäänisesti paitsi ajankohtaisista, mutta myös ikuisista aiheista, kuten rakkaudesta ja kuolemasta.  Lukemalla oppii paljon asioita, näkee asiat eri näkökulmista ja oppii ymmärtämään miltä asiat tuntuvat toisen kengissä, sanoo kirjamessujen ohjelmajohtaja Jan Erola.

Yhdeksäsluokkalaiset voivat tulostaa oman pääsylipun Helsingin Kirjamessuille tapahtuman verkkosivuilta 15.8.2017 alkaen.

Kirjamessujen lopullinen ohjelma julkistetaan 12.9.2017.

Keskustelua aiheesta