Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Hillary Clinton laukoi suorat sanat Bernie Sandersista – “Kukaan ei pidä hänestä”

Yhdysvaltain demokraattipuolueen entinen presidenttiehdokas Hillary Clinton on hyökännyt ehdokkuutta parhaillaan tavoittelevaa senaattori Bernie Sandersia vastaan.

Clinton sanoo pian julkaistavassa dokumentissa, ettei kukaan pidä Sandersista.

– Kukaan ei pidä hänestä. Kukaan ei halua tehdä hänen kanssaan töitä, hän ei ole saanut mitään aikaan, Clinton toteaa Hillary-nimisessä dokumentissa, joka saa ensi-iltansa Sundance-elokuvafestivaalilla tässä kuussa.

Myöhemmin neliosainen dokumentti esitetään Hulu-suoratoistopalvelussa.

Clinton toteaa lisäksi, että kongressissa ollessaan Sandersia olisi tukenut vain yksi senaattori.

Hän puhuu dokumentista ja suhtautumisestaan Sandersiin myös tuoreessa Hollywood Reporterin haastattelussa. Clinton ei suostunut sanomaan, tukisiko hän Sandersin kampanjaa, jos tämä valittaisiin demokraattien ehdokkaaksi.

– En pohdi sitä vielä. Hyvin tarmokas esivaalikausi on toistaiseksi kesken.

Sanders vähätteli hyökkäystä tuoreissa kommenteissaan ja sanoi keskittyvänsä nyt istuvan presidentin Donald Trumpin virkarikosoikeudenkäyntiin.

– Hyvänä päivänä vaimoni pitää minusta, joten puhdistetaanpa ilmaa, Sanders vitsaili.

Otti kantaa myös Warren-kiistaan

Vuoden 2016 presidentinvaalien alla Sanders ja Clinton kävivät pitkän taiston demokraattipuolueen presidenttiehdokkuudesta. Clinton voitti ehdokkuuden, mutta hävisi varsinaiset presidentinvaalit Trumpille.

Clinton on aiemmin kritisoinut Sandersia siitä, ettei tämä kannattajineen osoittanut riittävää tukea kilpailussa Trumpia vastaan.

Nyt demokraattien vasemmistosiipeä edustava Sanders puolestaan näyttää olevan yksi puolueensa kärkiehdokkaista. Hän on mielipidemittausten mukaan toiseksi suosituin ehdokas maltillisen Joe Bidenin vetäessä joukkiota. Kolmantena mittauksissa on Elizabeth Warren. Demokraattien ensimmäiset esivaalit järjestetään pari viikon kulutta Iowassa.

Clinton otti kantaa myös Warrenin ja Sandersin välejä hiertäneeseen kiistaan, jonka mukaan Sanders olisi sanonut Warrenille yksityisessä keskustelussa, ettei hän usko naisen voivan voittaa presidentinvaaleja.

Sanders on kiistänyt väitteen, mutta Clinton sanoo kommentin olevan “osa kaavaa”.

– Jos kyse olisi yksittäisestä (kommentista), voisi todeta, että ok. Mutta hän sanoi minun olevan epäpätevä, Clinton muistelee.

Hänen mukaansa Sandersin näkyvät tukijat ovat hyökänneet tämän kilpakumppaneita, erityisesti naisia, vastaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE