Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Hipkins aloitti Uuden-Seelannin pääministerinä – tuomitsi Ardernin kiusaamisen

AFP / LEHTIKUVA / MARTY MELVILLE

Uudessa-Seelannissa Chris Hipkins on nyt virallisesti maan pääministeri.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Hipkins otti tehtävän hoitaakseen Jacinda Ardernilta, joka ilmoitti viime viikolla yllättäen jättävänsä paikan.

44-vuotias Hipkins vannoi virkavalansa pääkaupunki Wellingtonissa järjestetyssä tilaisuudessa, jossa hän sanoi pääministerin pestin olevan hänen elämänsä suurin etuoikeus ja vastuu. Lisäksi hän kertoi olevansa energinen ja innostunut.

Ardern perusteli eroaan sanomalla, ettei hänellä ole tehtävään riittävästi “polttoainetta tankissa” eli energiaa. Ardern jatkaa parlamentissa, mutta hän on kertonut aikovansa jäädä sivuun vilkkaimmasta päivittäispolitiikasta.

ARDERNIN kaudella Uutta-Seelantia koettelivat luonnonkatastrofit, maan historian tuhoisin terrori-isku ja koronaviruspandemia. Hänen keskustavasemmistolaisen hallituksensa suosio on kärsinyt kahden viime vuoden aikana kohoavan inflaation, taantuman uhan ja konservatiivisen opposition voimistumisen vuoksi.

Hipkins vastasi aiemmin maan koronatoimista. Nyt hänen taakkanaan on saada hallituksen suosio nousuun lokakuussa häämöttävien vaalien alla. Hän on aiemmin sanonut hallituksensa keskittyvän koronaviruspandemiasta seuranneeseen talouskriisiin.

Hipkins on myös tuominnut Arderniin kohdistuneen kiusaamisen sosiaalisessa mediassa. Ardern kuitenkin painotti aiemmin tällä viikolla, että hän jättää tehtävän kiitollisena siitä, että on saanut olla niin hienossa tehtävässä useita vuosia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE