Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Hirvola Teollisuuden palkansaajat TP:n pääsihteeriksi

Matti Hirvola.

Filosofian maisteri, valtiotieteen kandidaatti Matti Hirvola, 42, on valittu Teollisuuden palkansaajat TP:n uudeksi pääsihteeriksi. Hirvola aloittaa tehtävässään tammikuun puolivälissä.

Hirvolalla on vankka työkokemus erilaisista yhteiskunnallisista tehtävistä. Hän on toiminut muun muassa vaikuttajaviestinnän asiantuntijana SAK:ssa, kahden valtiovarainministerin erityisavustajana ja SDP:n tiedotuspäällikkönä.

Hirvola siirtyy Teollisuuden palkansaajien palvelukseen Kalevi Sorsa -säätiöstä, missä hän on tutkinut suomalaisen työmarkkinajärjestelmän kehitystä projektitutkijana. Hirvola seuraa TP:n pääsihteerinä SAK:n palvelukseen siirtynyttä Ismo Kokkoa.

Teollisuuden palkansaajat TP ry on jäsenliittojensa yhteistyö- ja vaikuttamisjärjestö. Perimmäisenä tehtävänä on edistää teollisuuden ja sen työntekijöiden hyvinvointia kaikilla käytettävissä olevilla keinoilla.

TP:ssä on 18 ammattiliittoa kaikista kolmesta palkansaajien keskusjärjestöstä. TP:n liittojen edustamilla aloilla työskentelee noin 750 000 palkansaajaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE