Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hjallis Harkimo: “Kokoomus tulee luultavasti häviämään vaalit – Petteri Orpon tulisi nyt ottaa järki käteen”

Kokoomuksesta eilen eronnut kansanedustaja Harry Harkimo palaa blogissaan Iltalehdessä eiliseen uutispäivään. Harkimon mukaan torstai oli yksi hänen elämänsä hektisimmistä.

Demokraatti

Demokraatti

Harkimo järjesti eduskunnassa lehdistötilaisuuden.

“Kun saavuin paikalle, en ollut uskoa silmiäni: paikalla oli lehdistöä ja muuta väkeä enemmän kuin HIFK:n maalilla! Hetken jo hermostuin, että muistanko sanoa kaiken mitä olen suunnitellut. Mutta sitten tein niin kuin yleensä: unohdin suunnitelmat ja päätin puhua vain suoraan sydämestäni sen mitä ajattelen. Sillä tavalla asiat yleensä menevät hyvin ja ainakin sitä on rehellinen. Niinpä en ollut kuhisevan toimittaja- ja kamerarivistön edessä lopulta yhtään hermostunut.”

Lisäksi lobbarit ovat tulleet liian voimakkaiksi. Sama huomio on tehty muuallakin Euroopassa. Vanha valta murenee, ja hyvä niin.

“Selitin miksi eroan nyt kokoomuksesta. Siksi, että vanhat ja isot puolueet ovat jääneet päätöksentekotavoissaan kiinni menneisiin aikoihin. Edes kansanedustajalla ei ole valtaa päättää isoista linjoista, saati sitten muilla puolueaktiiveilla tai äänestäjillä. Lisäksi lobbarit ovat tulleet liian voimakkaiksi. Sama huomio on tehty muuallakin Euroopassa. Vanha valta murenee, ja hyvä niin.”

Harkimo sanoo, että kotiin ajaessani hän jäi vielä miettimään kokoomusta.

“Miksi ihmeessä se on niin sitoutunut sote-uudistukseen? Siinä on näillä tiedoilla niin monta asiaa, jotka tekevät siitä katastrofin, että kokoomus tulee luultavasti häviämään vaalit. Hyvän ystäväni Petteri Orpon tulisi nyt ottaa järki käteen ja kaataa koko hanke. Se ei olisi huono päätös.”

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE