Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Hjallis Harkimo: “Minua kiusanneiden koulukavereiden naamat ovat jääneet ikuisesti mieleen”

Kokoomuksen kansanedustaja Harry Harkimo palaa uudessa blogikirjoituksessaan Iltalehdessä teemaan, josta hän on aiemminkin kirjoittanut paljon: kiusaamiseen.

Harkimo viittaa Helsingin kaupungin nuorisotoimenjohtajan Tommi Laition esiintymiseen Ylen aamu-tv:ssä. Laition mukaan vuonna 1987 syntyneiden ikäluokasta joka kolmas on joko saanut psykiatrisen diagnoosin tai ostanut psyykelääkkeitä. Samalla ikäluokasta noin 14 prosenttia ei ole suorittanut mitään tutkintoa yhdeksän vuotta peruskoulun päättymisen jälkeen.

“Seurantatutkimuksen luvut ovat muutenkin karuja. Yksi taustaselitys syrjäytymiselle on koulussa koettu kiusaaminen”, Harkimo sanoo.

Harkimolla on kolme poikaa, joita kaikkia on kiusattu.

“Haluan, että otamme kiusaamisen vakavasti ja yritämme tehdä sille kaikkemme. Tuska isälle ja tietysti äideille on kauhea, kun sitä tuntee itsensä niin voimattomaksi. Välillä kun ei pysty oikein mitään tekemään.”

Meidän pitäisi yhteiskuntana pystyä antamaan kaikille vanhemmille samat edellytykset kasvattaa lapsiaan.

Harkimo itsekin on joutunut kärsimään kiusaamisesta.

Lisää aiheesta

“Minua kiusanneiden koulukavereiden naamat ovat jääneet ikuisesti mieleen. Ne ihmiset, jotka eivät ole järjestelmällistä ja pitkäaikaista kiusaamista kokeneet, eivät voi ymmärtää mistä on kysymys. Sitä paitsi kaikilla ei käy niin onnellisesti, että he selviävät niistä tilanteista.”

Harkimon mukaan monet lapset elävät tämän asian kanssa eivätkä uskalla tehdä mitään, koska pelkäävät kiusaajia.

“Silloin kyseessä voi olla syrjäytymiseen, josta voi seurata mielen häiriöitä, jotka taas voivat pahimmillaan johtaa pahoihin väkivallan tekoihin.”

Harkimo kirjoittaa, että vanhempien vastuu on ensisijainen.

“Meidän pitäisi yhteiskuntana pystyä antamaan kaikille vanhemmille samat edellytykset kasvattaa lapsiaan. Siihen on tietysti pitkä matka, mutta sellainen päämäärä pitää olla. Jos ja kun sekään ei auta, meidän pitää auttaa lapsia, jotka oireilevat: joku sulkeutumalla, toinen kiusaamalla.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE