Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hjallis Harkimo tylyttää armotta: “Näille jarrumiehille maksetaan ylisuuria palkkoja”

Kokoomuksen kansanedustaja Harry “Hjallis” Harkimo sanoo, että “kaikkien” tutkimusten mukaan vallan rakenteisiin sementoitu ay-liike toimii yhteiskunnan jarrumiehenä. Viimeinen näistä oli Harkimon mukaan Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n lausunto Suomen talouden tilasta.

“Siinä sanotaan aivan selvästi: työmarkkinoiden heikkoudet hidastavat työllisyyden kasvua ja heikentävät talouden kykyä palautua epäsuotuisista shokeista. Eli Suomessa on tutkimusten mukaan todella jäykät työmarkkinat. Näille jarrumiehille maksetaan ylisuuria palkkoja siitä hyvästä, että maamme talous ei kehity niin nopeasti kun olisi mahdollista. Yksi todiste tälle on myös se, että vaikka on nousukausi, työttömyys ei vähene.”

Siinä meni SAK:n valta.

Harkimo kirjoittaa blogissaan, että työntekijät ovat ainakin hänen yrityksissään “se tärkein palanen”.

“Jos yritys haluaa menestyä, heistä pitää pitää huoli ja motivoida jotta yritys menestyy. Mutta ei siihen tarvita mitään ay-liikettä tai ainakaan niiden ylisuuria palkkoja nauttivia johtajia, jotka ovat kaikkia maatamme kehittäviä joustoja ja uudistuksia vastaan.”

Harkimon mielestä ensimmäinen päämäärä kaikessa sopimisessa pitäisi olla se, miten mahdollistetaan sellaiset joustot, että yritykset pystyvät voivat palkata lisää työntekijöitä.

“Se on sellainen yhteinen etu, joka ei enää näy suomalaisen korporaatioyhteiskunnan viidakossa. Siksi sitä pitää raivata. Ensimmäinen askel oli EK:n ja SAK:n keskeisten neuvottelujen lopettaminen. Siinä meni SAK:n valta. Tähän pitää nyt saada jatkoa, mutta se vaatii uskallusta, jota näyttää puuttuvan. Asiat etenevät liian hitaasti.”

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE