Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Hjallis” Harkimo tylyttää kokoomusta: “Yritämme miellyttää vähän kaikkia, emmekä ota kantaa oikein mihinkään”

Kokoomuksen kansanedustaja Harry Harkimo pitää hämmästyttävänä, kuinka vähän puolueet ovat ottaneet käyttöön digitaalisen ajan viestintäteknologioita osallistaakseen puoleiden jäseniä päätöksentekoon tai sitä edeltävään keskusteluun.

“Keskusta edustaa maanviljelijöitä ja maalla asuvia – joiden määrä vähenee vääjäämättä. Juha Sipilä sai tähän eloa ja nosti puolueen kannatusta raikkaudellaan, mutta mitä tästä eteenpäin?”

Harkimon mielestä sosialidemokraatit taas ovat jumissa jäsentensä korkeaan keski-ikään.

“Se jarruttaa uudistustyötä väistämättä. Ideologia ja esiintyminen työläisten puolustajana on vanhanaikainen.”

Vihreillä on Harkimon mukaan hyviä ideoita, mutta ei mitään realistisia ratkaisuja niiden toteuttamiseen.

“Perussuomalaiset on edelleen yhden asia populistiliike, joka ei ratkaise mitään.”

En osaa kyllä sanoa myöskään sitä, mikä on oman puolueeni kokoomuksen tulevaisuuden visio.

Lisää aiheesta

 Kriittistä puhetta, mutta kohdistuu myös Harkimon viiteryhmään.

“Mutta en osaa kyllä sanoa myöskään sitä, mikä on oman puolueeni kokoomuksen tulevaisuuden visio.”

Harkimon mielestä valtiontalous pitää saada tasapainoon kannattamalla markkinataloutta ja pienentämällä julkista sektoria.

“Tällä hetkellä yritämme kuitenkin miellyttää vähän kaikkia, emmekä ota kantaa oikein mihinkään.”

Harkimo sanoo, ettei usko että tulevaisuuden politiikalla on mitään tekemistä nykyisten poteroihin jumittuneiden ideologioiden kanssa.

“Tästä on mielestäni hyvä esimerkki Sauli Niinistön suosio.”

Harkimo kirjoitti asiasta blogissaan Savon Sanomissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE