Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hoi, Pohjanmaa! – Presidenttipari on pian siellä!

Juuri kun kruunupäiden juhlavierailun pölyt ovat laskeutuneet, alkaa presidenttiparin ruljanssi maakuntamatkoilla.

Tuskin on presidenttipari saanut ravisteltua niskoiltaan kruunupäiden pölyt, kun he jo suuntaavat seuraavalle maakuntamatkalleen. Nekin ovat osa Suomi 100 vuotta juhlallisuuksia.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio vierailevat torstaina 8. ja perjantaina 9. kesäkuuta 2017 Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla. Vierailun ohjelmassa on muun muassa kansalaistapaamisia, yritysvierailuja sekä kulttuuria.

Vierailtavat kunnat ovat Toholampi, Kokkola, Laihia, Isokyrö, Ilmajoki ja Seinäjoki. Vierailu on osa maakuntamatkojen sarjaa, jonka presidentti tekee tänä vuonna Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.

Matka alkaa yritysvierailulla

Vierailu alkaa torstaina 8. kesäkuuta Toholammilta, jossa presidentti Niinistö ja rouva Haukio tutustuvat lähdevesipohjaisia juomia kehittävään ja valmistavaan perheyritykseen Finn Spring Oy:hyn. Sen jälkeen he vierailevat Tankarin majakkasaarella Kokkolassa.
Majakkasaarella presidenttipari tutustuu Kokkolan kaupungin edustajien johdolla muun muassa 1750-luvulla rakennettuun kirkkoon sekä hylkeenpyyntimuseoon. Tankarin saari vakiintui 1500-luvulla hylkeenpyytäjien ja kalastajien tukikohdaksi.

Kokkolan vierailun päättää kansalaistapaaminen Meripuistossa klo 17.00.

Vierailu päättyy oopperaan

Lisää aiheesta

Perjantaina 9. kesäkuuta maakuntamatka jatkuu Laihialta, jossa presidentti Niinistö ja rouva Haukio tapaavat kansalaisia Laihian yleisurheilukentällä klo 12.00. Laihialla vieraillaan myös 1800-luvulla varuskuntana toimineessa Hulmin Kapteenintalossa, jossa tavataan maakunnan ja kunnan edustajia. Laihialta matka jatkuu Isoonkyröön, jossa presidenttipari vierailee palkitussa gini- ja viskitislaamo Kyrö Distillery Companyssä.

Perjantain ohjelmassa on kansalaistapaaminen Seinäjoen kauppatorilla klo 16.30. Lisäksi presidentti Niinistö ja rouva Haukio osallistuvat Mannerheim-oopperan ensi-iltaan Ilmajoen musiikkijuhlilla.Kyseessä on Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kunniaksi tehty ooppera, joka käy läpi Mannerheimin elämän suurimmat käänteet ja kuvaa samalla Suomen kehitystä.

Presidentti Niinistö kiertää tänä vuonna kaikki maakunnat. Seuraavat matkat suuntautuvat Kainuuseen, Pohjois-Karjalaan, Etelä-Savoon sekä Etelä-Karjalaan. Näiden matkojen ohjelmista ja muiden maakuntamatkojen ajankohdista tiedotetaan myöhemmin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE