Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Työmarkkinat

Hoitajaliitto puuttuu riitaisaan keskusteluun: ”Vastakkainasettelu ei ole hedelmällistä”

Lehtikuva / Markku Ulander

Suomen lähi- ja perushoitajaliiton Superin puheenjohtaja Silja Paavola korostaa, että vanhusten tehostetun palveluasumisen parantaminen ei tarkoita kotihoidon kurjistumista.

DEMOKRAATTI

Demokraatti

– Julkisessa keskustelussa on menty vastakkainasetteluun, joka ei ole hedelmällinen eikä tarpeellinen tapa tervehdyttää vanhustenhoitoa, hän toteaa tiedotteessa.

Sitovan henkilöstömitoituksen vieminen lakiin on Superin pitkäaikainen tavoite, koska ilman sitovuutta on ajauduttu jopa potilasturvallisuutta vaarantaviin tilanteisiin. Valvontaviranomaiset ovat joutuneet toistuvasti puuttumaan nimenomaan henkilöstön vähyydestä johtuvaan hoidon riittämättömään laatuun.

– Raha ei voi olla esteenä sille, että vanhuksista huolehditaan ja vuosia odottaneet uudistukset toteutetaan. Hallitus on tässä nähdäkseni hyvällä tiellä, Paavola sanoo.

Hoivakriisi on hänen mukaansa avannut silmiä. Koko eduskunta, kaikki poliittiset ryhmät näyttävät olevan nyt yksimielisiä siitä, että vanhushoivan henkilöstömäärä on turvattava lailla.

”Koulutettuja hoitajia istuu tälläkin hetkellä marketin kassalla.”

– Hallitus ja ministeri Krista Kiuru (sd.) ovat todenneet moneen kertaan, että 0,7 henkilöstömitoituksen vieminen lakiin on ensimmäinen vaihe vanhustenhoidon parantamisessa. Luotamme siihen, että hallitus toteuttaa tämän ja seuraavat vaiheet, joissa myös kotihoidon henkilöstömäärää parannetaan, Paavola toteaa.

Super katsoo, että parannuksia on viimeinkin tehtävä, jotta luottamus yhteiskuntaan ja poliittiseen järjestelmään ylipäätään säilyy.

– Kotihoitoon tarvitaan lisää hoitajia, kuten tarvitaan tehostettuun palveluasumiseenkin. Nämä tarpeet eivät syö toisiaan. Henkilöstöä riittää kyllä, kun alan vetovoimaisuus paranee.

Paavola arvioi, että se ei tule olemaan mikään ongelma.

– Koulutettuja hoitajia istuu tälläkin hetkellä marketin kassalla. He tulevat kyllä töihin, kun työtä pystyy taas tekemään eettisesti kestävällä tavalla, eikä robottina.

Samaan aikaan kun puhutaan hoitajapulasta, alalla käytetään yllättävän paljon epätyypillisiä työsuhteita kuten osa-aikaisia sopimuksia. Superin mielestä näitä muuttamalla saadaan myös lisää työvoimaresurssia käyttöön.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Lisää aiheesta

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Rane Aunimo

Päätoimittajalta
25.6.2020
Tapaus Mäenpää: Puheet on nyt pidetty, on aika painaa nappia – historia kyllä muistaa, kuinka kansanedustajat perjantaina äänestävät
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE