Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hoitajamitoitus astuu voimaan tänään – odotetaan parantavan ikäihmisten hoitoa

Ympärivuorokautisessa vanhustenhoidossa astuu voimaan velvoittava hoitajamitoitus.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Mitoitus on vuoden loppuun 0,5 työntekijää asiakasta kohti, ensi vuoden alusta 0,55 ja vuoden 2022 alusta 0,6. Huhtikuussa 2023 on määrä päästä sovittuun 0,7:n mitoitukseen.

Ympärivuorokautisen hoivan sitova 0,7:n henkilöstömitoitus tarkoittaisi käytännössä sitä, että esimerkiksi 30 vanhuksen yksikössä olisi 21 hoitajaa huolehtimassa hoidettavista.

Näistä hoitajista esimerkiksi aamuvuorossa voisi olla seitsemän, illassa seitsemän ja yössä kaksi. Myös vapaalla olevat viisi hoitajaa laskettaisiin mitoitukseen.

Mitoitus koskee sekä julkisia että yksityisiä palveluja.

Vanhuspalvelulaki muuttuu myös siten, että jatkossa välitön hoivatyö ja tukeva työ, kuten ruoanlaitto tai siivous, on eritelty toisistaan. Henkilöstömitoitusta tarkasteltaessa otetaan huomioon ainoastaan välittömään hoivatyöhön kohdistetut henkilöstöresurssit.

Lakiin kirjattua mitoitusta on pidetty tärkeänä keinona parantaa vanhuspalvelujen tilaa. Keskustelu virisi viime vuonna, kun useissa ikäihmisten hoivakodeissa ilmeni epäkohtia.

Mitoituksen toteutumista tarkastelee Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.

Sosiaali- ja terveysministeriö arvioi, että henkilöstömitoituksen kasvattaminen 0,7:ään tarkoittaa, että lähihoitajia ja sairaanhoitajia tarvitaan lähivuosina lisää noin 4 800. Luku pitää sisällään myös sijaistarpeen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE