Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hoitajat pelkäävät: Jokaista työvuoroa varten solmitaan erillinen työsopimus

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Super ei hyväksy sitä, että sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus maksatetaan työntekijöille.

Liiton edustajisto vaatii, että henkilöstö – joka on epätietoinen tulevasta – on otettava mukaan sote-uudistuksen maakuntatason valmisteluun.

– Noudatettavalla henkilöstöpolitiikalla on suora vaikutus uudistuksen onnistumiseen ja työntekijöiden työhyvinvointiin, koolla oleva edustajisto muistuttaa.

Noin 200 000 sosiaali- ja terveysalan työntekijän työnantaja vaihtuu uudistuksen myötä. Superilaiset ovat huolissaan, että yhtiöittämisvelvoite ja valinnanvapaus toteutuessaan heikentäisivät henkilöstön asemaa ja työsuhteiden ehtoja.

– On oletettavaa, että epätyypilliset työsuhteet lisääntyvät.

Super uskoo, että yhtiömuotoisella työnantajalla voi olla houkutus ryhtyä “tes-shoppailuun” ja valita työnantajalle edullisempi yksityissektorin työehtosopimus. Tämä tarkoittaa työntekijöiden työsuhteen ehtojen, kuten palkkauksen, heikkenemistä. Palkan alentuessa myös eläke-edut heikkenevät.

Hoidettavat asiakkaat ovat joka päivä avun tarpeessa.

Lisää aiheesta

Liitto pelkää, että yksityisissä hoiva-alan yrityksissä yleistyvät niin sanotut runkosopimukset. Ne ovat vain työnantajan ja työntekijän välisiä aiesopimuksia työllistämisestä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että jokaista työvuoroa varten solmitaan erillinen työsopimus.

– Tässä työntekijälle ei turvata mitään suojaa esimerkiksi sairauspoissaoloissa. Tämä selittää osaltaan yksityisen sektorin matalampia sairauspoissaoloja. Säilyttääkseen palkkansa työntekijän on työskenneltävä myös sairaana.

Sama logiikka toimii Superin mukaan myös niin sanotuissa nollasopimuksissa, joissa työaikaa ei ole sovittu tarkemmin.

– Hoito- ja hoiva-aloille nämä työsopimusmallit eivät sovellu. Hoidettavat asiakkaat ovat joka päivä avun tarpeessa.

Super moittii myös sitä, että lakiehdotuksen valmistelussa ei ole tehty kattavaa henkilöstövaikutusten arviointia.

– Uudistuksen vaikutukset työntekijöihin tulevat olemaan lähinnä negatiivisia. Paine säästöihin on kova ja oletettavaa on, että säästöjä pyritään saamaan aikaan henkilöstömenoista säästämällä.

Superin edustajisto muistuttaa, että päätökset koskettavat valtaosin naisia.

– Mikäli edellä mainitut uhkakuvat toteutuvat, uudistuksen negatiiviset seuraukset lisäävät entisestään naisten ja miesten välistä epätasa-arvoa suomalaisessa työelämässä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE