Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

“Hoitajista täytyy pitää nyt hyvää huolta” – liittojohtaja: vaaroja arvioidaan erittäin puutteellisesti

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin puheenjohtaja Silja Paavola korostaa työturvallisuuden merkitystä entisestään korona-aikana.

Demokraatti

Demokraatti

– Jos työntekijöiden työturvallisuus ei toteudu kunnolla, se vaarantaa potilas- ja asiakasturvallisuuden. Koronapandemian hoitamisessa keskeinen asia on oikeanlaisten ja tehokkaiden suojavarusteiden riittävä määrä, Paavola painottaa tiedotteessa.

Työturvallisuuden pitää toteutua hänen mukaansa kaikkialla ja siitä pitää myös keskustella säännöllisesti.

– Tarvitaan enemmän selkeitä toimintaohjeita, joista kaikki työntekijät ovat tietoisia. Usein ongelmana ovat muuttuneet ohjeet, joista ei kerrota riittävän ajoissa ja selkeästi.

Paavola moittii, että vaaroja ja riskejä arvioidaan nykyisin erittäin puutteellisesti. Hänen mielestään työntekijöitä on kuunneltava näissä asioissa.

– Hyvä työturvallisuus koostuu esimerkiksi terveysturvallisuudesta, riittävästä henkilöstömäärästä, työnkuormasta ja työnkuvasta, terveellisistä ja turvallisista tiloista, työergonomiasta ja työvuoroautonomiasta. Näiden asioiden pitää olla kunnossa jo normaaliaikana, näin selvitään paremmin myös kriisiaikoina.

“Työntekijöiden on voitava kertoa puutteista ilman pelkoa vastatoimista.”

Super laskee, että suojavarusteita on paikoin edelleen liian vähän työntekijöiden käytettävissä tai ne eivät ole riittävän tehokkaita. Suojavarusteiden pitää olla hoivakodeissa koronapotilaita hoidettaessa yhtä tehokkaat kuin sairaaloissa. Liitto painottaa, että suojautumisen on oltava riittävää kaikkialla, myös kotihoidossa. Varhaiskasvatuksessa on myös pohdittava nykyistä enemmän suojautumisen tarpeellisuutta ja mahdollisuutta.

– Hoitajista täytyy pitää nyt hyvää huolta, että he jaksavat ja voivat pitää maata pystyssä näinä vaikeina aikoina, Paavola muistuttaa.

Hän huomauttaa, että vanhusten ympärivuorokautisessa hoidossa ei aina ole mahdollista eristää koronapotilaita omalle alueelleen. Samat hoitajat pitävät huolta koronapotilaista ja muista asiakkaista.

– Tämä vaatii tarkkaa hoidon suunnittelua ja jatkuvaa vaarojen arviointia. Työntekijöiden on voitava kertoa puutteista ilman pelkoa vastatoimista.

Superin mukaan altistuneiden työntekijöiden karanteeniohjeissa on edelleen epäselvyyttä ja tarkastamisen varaa, sillä käytössä on paikoin vielä niin sanottu sovellettu karanteeni. Paavola pitää sitä riskinä asiakkaille ja muille työntekijöille.

– Sovelletussa karanteenissa työntekijä käy töissä, mutta ei saa liikkua vapaa-ajalla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE