Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

HOK-Elannon johtotehtävissä ollutta epäillään lahjusten vastaanottamisesta — KRP:n tutkinta valmistui

Keskusrikospoliisi on saanut valmiiksi osuusliike HOK-Elantoon liittyvien lahjusepäilyjen tutkinnan. HOK-Elannon johtotehtävissä olleen henkilön epäillään ottaneen vastaan lahjuksia useilta liike- ja sopimuskumppaneilta.

Poliisin mukaan tutkinnassa on selvitetty noin miljoonan euron lahjusepäilyjä. Noin puolet epäillyistä lahjuksista liittyy urheilusponsorointiin.

– Sitä, mistä urheilulajista on kyse, en voi tässä vaiheessa kertoa, sanoo tutkintaa johtava rikoskomisario Veli Matti Räsänen.

MTV kertoi viime vuoden keväällä, että lahjuksiksi epäiltyjä rahoja olisi mennyt ainakin ratsastusjoukkueelle.

Räsäsen mukaan lahjuksen antamisesta epäillään kymmenkuntaa yritystä tai muuta tahoa. Henkilöitä, joita epäillään, on kuitenkin useampia. Sitä, mitkä yritykset ovat epäiltyjen listalla, Räsänen ei tässä vaiheessa paljasta.

Kaikki epäillyt ovat kuulusteluissa kiistäneet syyllistyneensä rikoksiin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE