Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Mielipiteet

Home piinaa Mustasaarta, Suomea ja koko Eurooppaa – mutta ei jatkossa

Mustasaaren keskuskoulussa kärsitään parhaillaan päänsärystä, väsymyksestä ja silmien kirvelystä, jopa hengitysvaikeuksista ja iho-oireista. Vanhempainillassa selvisi, että kutosluokan paristakymmenestä oppilaasta ilman oireita oli säästynyt vain muutama, kertoi Yle Pohjanmaa. Syynä ovat koulun sisäilmaongelmat.

Vanhemmat ovat ottaneet yhteyttä kunnanjohtajaan, kunnanvaltuustoon ja -hallitukseen, kiinteistötoimeen, terveysviranomaisiin – kuten tietysti voi odottaakin, kun kyseessä on oman lapsen terveys.

Valitettavasti Mustasaari ei ole ongelmineen yksin. Samoja tarinoita kuullaan Vaasasta, Seinäjoelta, Pietarsaaresta, Uusikaarlepyystä ja ympäri Pohjanmaata. Suomessa yli tuhannessa koulussa on vakavia sisäilmaongelmia – niin vakavia, että koulut pitäisi Kuntaliiton mukaan pikaisesti joko korjata tai purkaa.

Olen pitänyt Suomen homekouluja esillä myös Euroopan parlamentissa. Käsittelyssä on rakennusten energiatehokkuus -niminen direktiivi, jossa toimin demarien neuvottelijana. Direktiivissä säädetään muun muassa siitä, että jäsenmailla on oltava suunnitelma siitä, miten kaikki rakennukset remontoidaan energiatehokkaiksi ja uusista rakennuksista rakennetaan energiatehokkaita.

Olen toistuvasti vaatinut, että terveellinen sisäilma lisätään mukaan direktiiviin. Muuten saattaa käydä niin, että rakennuksista tehdään tiiviitä, mutta ei hengittäviä – resepti, jota homeet rakastavat. Täällä Belgiassa ja monessa muussa Keski- ja Etelä-Euroopan maassa rakennuskanta on paikoin niin kurjaa ja kosteaa, että ihmiset varmaankaan eivät edes tiedä, millaista on asua terveessä talossa. Hyvän sisäilman ilosanoma on heille todella tervetullut. Lopulta kollegat vakuuttuivat siitä, että sisäilman laadun täytyy parantua energiaremonttien myötä. Se, että taloista tehdään tiiviimpiä, ei saa johtaa pahempiin homeongelmiin. Tarvitaan huolellisempaa suunnittelua ja/tai ilmastointia.

Suomessakin valmistuu yhä kouluja ja muita julkisia rakennuksia, joiden voi ennustaa 10-20 vuoden päästä kärsivän homeongelmasta. Vaan jatkossapa ei valmistu! Direktiivissäni määrätään esimerkiksi, että rakennuksiin tulee asentaa automaattiset kontrollijärjestelmät. Järjestelmä aistii esimerkiksi lämpötilaa, ihmisten määrää ja ilmanlaatua ja lämmittää, viilentää tai tuulettaa rakennuksia sopivasti. Kun rakennukset ovat energiatehokkaampia ja säätely on niissä kohdallaan, pysyvät tilat kuivina ja miellyttävinä. Tämä taas parantaa sisäilmaa.

Mitä nykykouluille sitten voisi tehdä?

ESIR on Euroopan strategisten investointien rahasto, josta voi hakea hyvin halpaa lainaa. Esimerkiksi Ranskassa remontteja on maksettu ESIR-rahalla. Suomen kannattaisi hakea lainaa kainostelematta. Yksittäiselle kunnalle saati koululle EU-rahan hakeminen on työlästä, mutta esimerkiksi Kuntarahoitus ja rakennusliike yhdessä voisivat hakea suurempaa summaa ja tarjota sitä kunnille homekouluremontteihin. Se on lainarahaa, mutta korko on hyvin pieni ja lasku lasten sairastumisesta ja mahdollisista koko elämän kestävistä oireista valtavan paljon suurempi.

Raha kannattaa hyödyntää, kun sitä kerran on tarjolla. Kukaan vanhempi ei halua lähettää lastaan päivittäin homekouluun tietäen, että koulunkäynti voi sairastuttaa lapsen, eikä kenenkään pidä joutua lähtemään joka päivä töihin homeen keskelle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE