Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

12.11.2019 06:40 ・ Päivitetty: 12.11.2019 06:40

Hongkongin mielenosoitukset äityivät eilen poikkeuksellisen pahoiksi – Yhdysvallat syvästi huolissaan

Hongkongissa mielenosoitukset ovat jatkuneet myös tänään. Kuvassa mielenosoittajia katapultteineen yliopistolla.

Yhdysvallat ilmaisee olevansa syvästi huolissaan Hongkongissa maanantaina yltyneestä väkivallasta, Yhdysvaltain ulkoministeriö sanoo lausunnossaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ulkoministeriö tuomitsee kaikkien osapuolten väkivallan ja pyytää sekä mielenosoittajia ja poliiseja pidättäytymään väkivallasta.

Hongkongissa viisi kuukautta jatkuneet mielenosoitukset äityivät maanantaina poikkeuksellisen rajuiksi. Päivän mielenosoituksissa poliisi ampui kovalla panoksella mielenosoittajaa rintaan. Vakavia vammoja sai myös mies, jonka naamioitunut mielenosoittaja sytytti tuleen.

Molemmat maanantaina loukkaantuneet ovat edelleen kriittisessä tilassa, sairaalasta kerrottiin tiistaina.

Yhdysvaltojen lisäksi myös Britannia – Hongkongin entinen isäntämaa – piti maanantaina tapahtuneita väkivallantekoja ”hyvin järkyttävinä”.

Mielenosoittajat ovat olleet aktiivisia myös tänään. Pienet naamioituneet mielenosoittajaryhmät ovat häirinneet liikenteen sujumista muun muassa tiesuluilla, junaraiteille heitetyillä tavaroilla ja metron ovien välissä oleskelemalla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU