Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Hongkongin pörssi heitti hanskat tiskiin: Ei aio enää ostaa Lontoon pörssiä

Hongkongin pörssiä operoiva Hong Kong Exchanges and Clearing Limited (HKEX) luopuu yrityksestään ostaa Lontoon pörssiä pyörittävä London Stock Exchange Group (LSEG). HKEX kertoi syyskuussa tekevänsä 36 miljardin euron ostotarjouksen lontoolaisyhtiöstä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

HKEX:in hallituksen puheenjohtaja sanoi tarjousta tehdessään, että kauppa yhdistäisi Aasian ja Euroopan suurimmat finanssikeskukset. LSEG torjui kuitenkin yllättäen ja odottamatta tulleen tarjouksen suoralta käsin ja sanoi sen olevan merkittävästi alimitoitettu.

Hongkongin alueparlamentin jäsen ja HKEX:in osakas Christopher Cheung luonnehti uutistoimisto Bloombergin haastattelussa koko ostotarjousta farssiksi.

– Kun HKEX kertoi tarjouksestaan kuvittelin, että he olivat jo käyneet keskusteluja Lontoon pörssin ja sen valvojien kanssa. Ilmeni, ettei näin ollut tehty, Cheung hämmästeli.

HKEX totesi lausunnossaan tiistaina, että kaupan kariutuminen oli pettymys, mutta että tarjouksesta luopuminen on osakkeenomistajien edun mukaista.

Kaupan ehtona oli, että LSEG olisi luopunut hankkeesta ostaa amerikkalainen finanssidatayhtiö Refinitiv. LSEG ilmoitti pitävänsä kiinni tästä suunnitelmasta. Refinitivin kauppahinnaksi on tulossa lähes 25 miljardia euroa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE