Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Hovioikeus mätkäisi entiselle huippupelaajalle sakot pahoinpitelystä — taustalla riita asunnon kuvaamisesta

Helsingin hovioikeus on tuominnut ex-jääkiekkoilija Ossi Väänäsen, 36, pahoinpitelystä sakkoihin. Hän sai Seiska-lehden toimittajan pahoinpitelystä 20 päiväsakkoa, mikä hänen tuloillaan on 2 340 euroa.

Oikeuden mukaan Väänänen oli tullut viime vuoden elokuun alussa Espoossa tielle kiihdyksissä kohti kuvannutta toimittajaa, tarttunut kiinni ja heittänyt maahan. Uhrin yläraaja kipeytyi.

Väänänen oli kiihtynyt siitä, että mies kuvasi hänen asuntoaan. Mies oli tehnyt työtään eikä ollut menetellyt lainvastaisesti, hovioikeus toteaa. Pahoinpitely ei oikeuden mukaan kuitenkaan ollut väkivallaltaan erityisen vakava.

Hovioikeus katsoi, että uhrin kertomusta tukivat useat seikat. Tämä oli esimerkiksi pian tapahtuneen jälkeen soittanut päätoimittajalle ja kertonut pahoinpitelystä. Lisäksi uhri kävi lääkärissä ja hänen vammoistaan oli valokuva. Uhri myös kertoi asioista samalla tavoin asian käsittelyn eri vaiheissa.

Aiemmin Espoon käräjäoikeus hylkäsi pahoinpitelysyytteen. Se katsoi, että Väänäsen esittämä vaihtoehtoinen selitys tapahtumien kulusta oli mahdollinen eikä sitä voitu sulkea pois.

Hovioikeus tuomitsi Väänäsen myös maksamaan oikeudenkäyntikuluja sekä 500 euroa korvauksia uhrille.

Väänänen itse ei halunnut tulla kuulluksi tapahtumista. Esitutkinnassa Väänänen sanoi, että oli käskenyt miehen poistua ja että tämä oli kompastunut ja kaatunut.

STT–PÄIVI PAJU

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE