Kotimaa

HS: Elokuvasäätiön entinen toimitusjohtaja Irina Krohn ja säätiön nykyinen hallintojohtaja virkarikossyytteeseen – taustalla pyyntö saada tukitietoja säätiöltä

Timo Sparf
Irina Krohn.
Timo Sparf
Irina Krohn.
Timo Sparf
Irina Krohn.

Suomen elokuvasäätiön entiselle toimitusjohtajalle Irina Krohnille ja nykyiselle hallintojohtajalle Niina Otva-Lammelle vaaditaan rangaistusta virkavelvollisuuden rikkomisesta, uutisoi Helsingin Sanomat.

Käräjäoikeus vahvistaa STT:lle, että oikeudessa on vireillä Krohnia ja Otva-Lampea koskeva virkarikosjuttu.

Syytteissä on kyse siitä, että yksityishenkilö oli pyytänyt Talvivaaran kaivosta käsittelevän Jättiläinen-elokuvan tukitietoja säätiöltä. Säätiö kuitenkin salasi osan tiedoista Otva-Lammen mukaan liikesalaisuuteen vedoten, eikä antanut riittävän ajoissa valituskelpoista päätöstä tietoja pyytäneelle, vaikka näin olisi syyttäjän mukaan pitänyt toimia.

Syytetyt kiistävät syytteet. STT:n tavoittaman Otva-Lammen mukaan päätöksen antaminen viivästyi, sillä elokuvasäätiö kävi keskustelua tietojen pyytäjän kanssa tietopyynnöstä. Säätiössä ei hänen mukaansa nähty aiheelliseksi päätöksen antamista, koska pyynnön käsittelyn tulkittiin olevan kesken.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 43 Demokraatti
UUSI DEMOKRAATTI - Poliittinen aikakauslehti
SÄIDEN ARMOILLA - Politiikan tuulet nostavat SDP:tä
MACRON JUPITER - Ranskan Kennedy
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat


Uusimmat