Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

HS-gallup: Kokoomus ykkönen, SDP toinen, vihreät kolmas – keskusta syöksyy yhä

SDP:n Antti Rinne mietteliäänä: kannatuksen kasvu näyttää pysähtyneen.

Kokoomus pitää kiinni asemastaan Suomen kannatetuimpana puolueena, ilmenee hetki sitten julkaistusta HS-gallupista.

Jos eduskuntavaalit järjestettäisiin nyt, kokoomus saisi 22,2 prosenttia äänistä. Kokoomuksen kannatus on suurempi kuin kertaakaan aiemmin tänä vuonna.

Toiseksi eniten ääniä saisi SDP, jota kannatti 19 prosenttia suomalaisista. SDP:n syksyn ajan jatkanut kasvu pysähtyi, mutta puolueen kannatus pysyi samoissa lukemissa kuin kuukausi sitten, HS kirjoittaa verkkosivuillaan.

Vihreiden kannatus hupeni hieman, mutta vihreät piti paikkansa puolueista kolmanneksi suosituimpana. Jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt, vihreille menisi 15,4 prosenttia äänistä.

Vihreiden suosio nousi jyrkästi kesällä ja oli ylimmillään elokuussa 17,5 prosenttia. Kesän jälkeisestä alamäestä huolimatta vihreiden kannatus on merkittävästi suurempaa kuin vielä alkuvuodesta.

Keskustan kannatuksen pitkään kestänyt alamäki jatkui. Keskusta oli mielipidemittauksessa neljänneksi suosituin puolue 14,8 prosentin kannatuksellaan.

Vuosi sitten samaan aikaan keskustaa kannatettiin kuusi prosenttiyksikköä enemmän kuin nyt. Keskustaa kannatettiin näin vähän viimeksi syksyllä 2011.

Lisää aiheesta

Vasemmistoliiton kannatus jatkoi maltillista nousua. Puolueen kannatus oli 9,3 prosenttia.

Perussuomalaisia kannatetaan hieman aikaisempaa vähemmän. Kuukaudessa perussuomalaisten kannatus väheni 0,7 prosenttia. Heitä äänestäisi nyt 8 prosenttia suomalaisista.

Perussuomalaisista kesällä irtautuneiden sinisten kannatus on pysynyt ennallaan ja hyvin pienenä. Sinisiä äänestäisi 1,6 prosenttia suomalaisista, HS kertoo.

HS-gallupin teki tutkimusyritys Kantar TNS Helsingin Sanomien tilauksesta. 

Tutkimusta varten haastateltiin puhelimitse 2 356 henkilöä. Otos edustaa Suomen äänestysikäistä väestöä mutta ei Ahvenanmaalla asuvia. 

Kantar TNS keräsi aineiston 14.11.–10.12.2017. 

Suurimpien puolueiden kohdalla tutkimuksen virhemarginaali on noin kaksi prosenttia suuntaansa. 

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE