Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

HS-gallup lisää painetta kokoomuksessa – keskusta ja SDP kärjessä rinta rinnan

Paineet lisääntyvät Alexander Stubbin johtamassa kokoomuksessa, jos puolueen kannatus jatkaa gallupeissa laskuaan kesäkuun Lappeenrannan puoluekokouksen lähestyessä.

Kokoomuksen kannatus on pudonnut alimmilleen vuoteen, käy ilmi Helsingin Sanomien teettämästä kannatusmittauksesta.

Kokoomusta äänestäisi nyt eduskuntavaaleissa 17,4 prosenttia suomalaisista.

Keskusta ja SDP käytännössä jakavat kärkipaikan.

Hallitusta johtava keskusta saisi nyt 21,5 prosenttia äänistä ja suurin oppositiopuolue SDP 21,4 prosenttia.

Perussuomalaisten kannatus on hieman noussut ja on nyt 10,2 prosenttia. Vihreät on kuitenkin yhä edellä 10,9 prosentin kannatuksella.

Kolmesta hallituspuolueesta vain keskustan kannatus on tällä hetkellä suurempi kuin eduskuntavaaleissa viime keväänä.

Epätietoisten äänestäjien määrä on nyt poikkeuksellisen korkea.

Lisää aiheesta

Epätietoisten äänestäjien määrä on jatkanut kasvuaan. 38 prosenttia vastanneista ei osannut tai halunnut nimetä kannattamaansa puoluetta.

Kannastaan epävarmojen määrä on nyt selvästi pitkän aikavälin keskiarvoa korkeampi.

Epätietoisuus on lisääntynyt erityisesti kokoomuksen, perussuomalaisten ja vihreiden kannattajien keskuudessa.

TNS Gallup haastatteli 2 430 henkilöä 15. helmikuuta–11. maaliskuuta. Virhemarginaali on kaksi prosenttiyksikköä suurimpien puolueiden osalta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE