Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

HS-gallup: SDP ja vihreät nousussa Espoossa

Kuntavaalien ennakkoäänestys alkaa tänään. Varsinainen vaalipäivä on 9. huhtikuuta. Ennakkoon voi äänestää kotimaassa 4. huhtikuuta ja ulkomailla 1. huhtikuuta saakka.

Tänään julkaistun Helsingin Sanomien gallupin mukaan vihreät näyttäisi vakiinnuttavan paikkansa toiseksi suurimpana puolueena Espoossa.

Puolueen kannatusprosentti on mittauksessa 19, missä on kaksi prosenttiyksikköä nousua edellisistä vuoden 2012 kuntavaaleista.

Myös sosialidemokraattien kannatus on gallupin mukaan noussut Espoossa. SDP:tä äänestäisi nyt 15,4 prosenttia äänestäjistä. Siinä on kaksi prosenttiyksikköä nousua viime vaaleista. Demarit olisivat tuloksella kaupungin kolmanneksi suurin puolue. SDP saisi valtuustoon kaksi lisäpaikkaa, 12 nykyisen kymmenen sijalle.

Myös vihreät saisi kaksi lisäpaikka.

Kokoomus säilyttäisi asemansa Espoon selvästi suurimpana pulueena 34 prosentin kannatuksellaan. HS-gallup ennustaa kuitenkin puoluelle tappiota edellisvaaleista kahden prosenttiyksikön verran.

Jos näin käy, ottaisi PS puheenjohtajansa Timo Soinin kotikaupungissa suurimman takapakin puolueista.

Perussuomalaisille olisi tulossa selvä kolmen prosenttiyksikön tappio. Puolueen kannatus olisi jäämässä alle kymmenen prosentin, gallup mittasi 9,5 %. Jos näin käy, ottaisi PS puheenjohtajansa Timo Soinin kotikaupungissa suurimman takapakin puolueista.

Lisää aiheesta

RKP on noussut kannatuksessa perussuomalaisten rinnalle 9,6 prosentillaan.

HS laskee ennusteessaan, että toteutuessaan gallup veisi sekä kokoomukselta että perussuomalaisilta kolme valtuustopaikkaa nykyisestä.

Tutkimuksen tehneen Kantar TNS:n johtajan Sakari Nurmelan mukaan äänestäjissä on nyt poikkeuksellisen paljon epävarmuutta.

Jopa joka toinen vihreiden kannattaja Espoossa ilmoitti gallupissa voivansa vielä vaihtaa puoluetta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE