Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

HS-gallup: SDP nousi jälleen suurimmaksi ohi keskustan

SDP on ohittanut niukasti keskustan Suomen suurimpana puolueena, käy ilmi Helsingin Sanomien teettämästä kannatusmittauksesta.

Gallupin mukaan SDP:n kannatus on kasvanut 21,3 prosenttiin, kun keskustan suosio on pysynyt ennallaan 20,9 prosentissa. Kolmantena on kokoomus 17,7 prosentilla.
SDP kasvatti suosiotaan syyskuuhun verrattuna 1,1 prosenttiyksikköä.

SDP näyttää HS:n mukaan vieneen kannattajia etenkin vasemmistoliitolta ja myös vihreiltä. Kummankin lukemat ovat nyt vajaan prosenttiyksikön alemmat kuin viimeksi. Vihreillä 11,8 ja vasemmistoliitolla 7,9.

– SDP pystyy nyt ehkä puhuttelemaan vähän paremmin esimerkiksi ammattiyhdistysliiketaustaista väkeä kuin vasemmistoliitto. Myös vasemmistoliiton ja vihreitten rajapinnassa on liikettä molempiin suuntiin, arvioi johtaja Sakari Nurmela TNS Gallupista Helsingin Sanomille.

Perussuomalaisten kannatus HS:n gallupissa on 9,7 prosenttia.

TNS Gallupin toteuttamaan kyselyyn vastasi noin 2 300 ihmistä. Virhemarginaali on noin kaksi prosenttia suuntaansa suurimpien puolueiden osalta.

Juttua päivitetty klo 18.53

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE