Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

HS-gallup: SDP tiukasti keskustan kannassa kakkosena

SDP:n ja Demokraatti-lehden ristely jatkuu sunnuntaina. Eilisessä tervetuliaistilaisuudessa puolueen puheenjohtaja Antti Rinne kutsui lavalle SDP:n riveihin siirtyneet Marko Varajärven (vasemmalla) ja Abdirahim "Husu" Husseinin.

Hyvin moni äänestäjä on nyt epätietoinen kannastaan, ilmenee tuoreesta Helsingin Sanomien mielipidekyselystä.

Kyselyyn tavoitetuista 40 prosenttia ei osannut tai halunnut sanoa, mitä puoluetta he äänestäisivät tai eivät kävisi äänestämässä. Epätietoisten osuus ei ole ollut yhtä suuri HS-gallupeissa viiteen ja puolen vuoteen.

Kyselyyn osallistuneista 40 prosenttia ei osannut tai halunnut sanoa, mitä puoluetta he äänestäisivät tai eivät kävisi äänestämässä.

Puolueista vasemmistoliitto on saavuttanut ja niukasti ohittanut perussuomalaiset.

Vasemmistoliiton kannatus oli elokuussa 9,6 ja perussuomalaisten 9,5 prosenttia.

Keskusta on pysynyt suosituimpana puolueena 20,6 prosentin kannatuksellaan.

SDP:n kannatus sahaa edestakaisin, nyt puoluetta äänestäisi 19,1 prosenttia kantansa kertoneista vastaajista.

Kokoomus ei näytä saaneen nostetta Petteri Orpon valinnasta puheenjohtajaksi, sillä sen kannatus oli elokuussa 17,3 prosenttia.

Kaikkien kolmen hallituspuolueen kannatus on nyt alhaisempi, kuin se oli eduskuntavaaleissa 2015. Hallituspuolueita kannattaa 47,4 prosenttia kansasta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE