Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

HS: hallitus harkitsee yökahviloiden sulkemista, valmiuslakiakin pohditaan

LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Hallitus pohtii uusia keinoja koronaviruksen leviämisen pysäyttämiseksi, Helsingin Sanomat kertoo.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Pohdinnan taustalla on huoli viruksen rajusta leviämisestä pääkaupunkiseudulla.

Hallitus aikoo lehden tietojen mukaan päättää ylimääräisessä istunnossa huomenna tiistaina niin sanottujen yökahviloiden sulkemisesta.

Yökahvilat on tarkoitus sulkea viimeistään seuraavaksi viikonlopuksi. Kielto koskisi HS:n mukaan todennäköisesti vain Uuttamaata. Se ei sulkisi huoltoasemien kahviloita.

Yökahviloilla viitataan ravintoloiden mahdollisuuteen avata ovensa uudelleen tunnin kiinniolon jälkeen jopa keskellä yötä, vaikka koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi säädetyt rajoitukset määräisivät ravintolan sulkemaan ovensa normaalia aiemmin.

Koronatartunnat ovat olleet rajussa kasvussa varsinkin pääkaupunkiseudulla. Viime viikolla alueen koronakoordinaatioryhmä totesi alueen siirtyneen epidemian pahimpaan vaiheeseen eli leviämisvaiheeseen.

Sen vuoksi pääkaupunkiseudulla sekä koko Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) alueella on otettu maanantaina käyttöön esimerkiksi uusia kokoontumisrajoituksia kolmeksi viikoksi.

Myös valmiuslain ottamista uudelleen käyttöön on pohdittu.

Lisäksi keskiviikkona hallitus aikoo HS:n mukaan neuvotella siitä, mitä jatkotoimia Uudellamaalla tulisi ottaa käyttöön, jos tänään voimaan tulleet toimet eivät tehoa.

Uusia päätöksiä ei kuitenkaan vielä lehden mukaan odoteta tällä viikolla, sillä riittävää tietoa tuoreimpien rajoitusten vaikutuksista ei ehditä vielä saada.

HS:n mukaan myös valmiuslain ottamista uudelleen käyttöön on pohdittu, vaikkei asiasta ole tehty päätöstä.

Lisäksi on harkittu, tulisiko pääministeri Sanna Marinin (sd.) pitää televisioitu puhe länsinaapurin johtajan tyyliin.

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven vetosi sunnuntai-iltana pitämässään tv-puheessa maansa kansalaisiin kontaktien vähentämiseksi ja etätöiden tekemisen puolesta.

Uutista päivitetty klo 12.29.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE