Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

HS: Huippuprofessori kyllästyi Sipilä-Suomeen – ”Irtisanoudun, jotta sopivammin ajattelevat voivat lausua näkemyksiä”

Taas yksi korkean profiilin tutkija lähtee Suomesta Juha Sipilän (kesk.) hallituskaudella, kertoo Helsingin Sanomat. Julkistalouden professori Markus Jäntti irtisanoutui tiistaina tehtävästään Helsingin yliopiston ja Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen Vattin professorina. Hän palaa syksyllä professoriksi Tukholman yliopistoon.

Jäntti kimpaantui HS:n mukaan Helsingissä järjestetyssä seminaarissa, joka koski yliopistojen lukukausimaksuja, joita Jäntti arvosteli kovasanaisesti.

HS kertoo, että Jäntin mielestä maksuja ehdottaneen Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan tutkijoiden väite, että lukukausimaksut eivät heikennä mahdollisuuksien tasa-arvoa, on opportunistinen.

– Tutkijat ratsastavat käsitteellä, mutta käyttävät sitä tavalla, joka poikkeaa tutkimukseen vakiintuneesta, Jäntti sanoi.

Lukukausimaksuja esittäneet Etlan tutkija Niku Määttänen ja toimitusjohtaja Vesa Vihriälä loukkaantuivat. HS:n mukaan sitten yleisössä istunut vihreiden kansanedustaja Antero Vartia sanoi Jäntin puhuvan ”kuin vihreiden kansanedustaja” ja syytti tätä ideologisesta sokeudesta.

Tästä puolestaan loukkaantui Jäntti. Tunteet kävivät niin kuumina, että seminaarin jälkeen hän twiittasi: ”Irtisanoudun, jotta sopivammin ajattelevat voivat lausua näkemyksiä.”

Myöhemmin Jäntti kertoi HS:lle, että irtisanoutumisen takana on muitakin syitä.

Lisää aiheesta

En olisi tullut Suomeen, jos olisin tiennyt tästä.

Toinen syy lähtöön ovat yliopistoleikkaukset. Jäntti päätti aloittaa Helsingin yliopiston professorina alkuvuodesta 2015. Pian sen jälkeen hallitus leikkasi korkeakoulujen rahoitusta ja Helsingin yliopisto kertoi isoista irtisanomisista.

– En olisi tullut Suomeen, jos olisin tiennyt tästä. Ruotsissa yliopistolla ei jouduta käymään jatkuvaa puolustustaistelua, hän perustelee HS:lle.

Kolmas syy lähtöön on Jäntin turhautuminen siihen, miten vähän Suomen päättäjät arvostavat yhteiskuntatieteitä. Hän toteaa HS:lle, että Suomessa ollaan tekevinään tietoon perustuvaa politiikkaa, mutta ” käytännössä tutkimustiedolla ei ole täällä juuri mitään merkitystä”.

Ideologisyytökset ärsyttävät HS:n mukaan myös Jänttiä. Ne ovat varjostaneet häntä Suomessa aina, koska hän oli perustamassa vasemmistoliittoa. Vaikka Jäntti on tiedeyhteisössä arvostettu tutkija, leimakirveet ovat lentäneet herkästi.

Jäntti ihmettelee HS:n haastattelussa, miten vaikea monien on ymmärtää, että yhteiskunnalliset päätökset ovat viime kädessä poliittisia arvovalintoja.

– Se, kannattaako lukukausimaksuja vai ei, riippuu siitä, miten lukukausimaksut vaikuttavat käyttäytymiseen ja keskeisesti siitä, miten arvotamme eri vaikutuksia. Vartian ja joidenkin muiden näkemys, että vain ideologia voi estää näkemästä tämän uudistuksen hienoutta, on suoraan sanottuna pelottavan yksinkertaistava ja ahdistava, hän toteaa HS:lle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE