Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

HS: Kymmenet varakkaat suomalaiset ehtivät ilmiantaa itsensä verottajalle armahduslain ollessa tekeillä – laki jäi säätämättä

Itsensä verottajalle ilmiantaneita suomalaisia on poliisitutkinnassa ja syyteharkinnassa arviolta 30–50.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä on ottanut linjattavakseen, mitä pitäisi tehdä kymmenille veroja kiertäneille suomalaisille, jotka ilmiantoivat itsensä veroparatiiseja koskevan armahduslain ollessa tekeillä. Asiasta uutisoi Helsingin Sanomat.

Käytännössä ylin syyttäjä linjaa muun muassa, kuinka suuren summan veroja on voinut jättää maksamatta, jos on itse tunnustanut asian verottajalle.

Kymmenet varakkaat suomalaiset ehtivät ilmiantaa itsensä verottajalle ennen kuin armahduslakia oli säädetty. Kun laki jäi säätämättä, verottajan oli pakko tehdä suurimmista veronkiertäjistä rikosilmoituksia poliisille.

Osa itsensä ilmiantaneista oli ehtinyt saada jo hallinnollisen rangaistuksen eli veronkorotuksen, minkä vuoksi verottaja ei voinut tehdä heistä rikosilmoitusta.

Itsensä verottajalle ilmiantaneita suomalaisia on poliisitutkinnassa ja syyteharkinnassa arviolta 30–50.

Hallitus veti niin sanotun tehokkaan katumisen lain pois valmistelusta loppuvuodesta 2015.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE