Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

HS: Lindströmin erityisavustaja yritti viedä somalijärjestöiltä tuet

Työministeri Jari Lindström.

Työministeri Jari Lindströmin (uv.) entinen erityisavustaja Sakari Puisto (ps.) halusi pyyhkiä yli kahden somalitaustaisen kansalaisjärjestöjen avustukset, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Avustuksilla järjestöt auttavat maahanmuuttajalapsia, -nuoria ja -äitejä selviytymään arjestaan.

Työ- ja elinkeinoministeriön virkamiehet kokivat HS:n mukaan joutuneensa kovan poliittisen ohjauksen kohteeksi, kun Puisto sai virkamiesten esitykset tiedoksi ja halusi poistaa avustukset yhteensä kuudelta järjestöltä. Virkamiesten mukaan poistoille ei kuitenkaan ollut perusteita ja ne olisivat olleet arveluttavia yhdenvertaisuuden kannalta. Tapaus sattui tammikuussa.

Virkamiesten mukaan poistoille ei kuitenkaan ollut perusteita.

Lehden mukaan lopputuloksena yksi somalijärjestö pudotettiin pois listalta kokonaisharkinnan jälkeen, mutta Puisto hermostui, koska virkamiehet eivät toimineet ohjeistuksen mukaan.

TEM:n kansliapäällikkö Jari Gustafsson kertoo lehdelle myös, että ministeri Lindström oli tapaukseen liittyen sanonut, että poliittinen ohjaus pitää saada kuntoon: virkamiesten olisi toteltava ministereitä. Gustafsson pitää toimintaa pöyristyttävänä.

¨Lindström tai Puisto eivät kommentoineet asiaa lehdelle.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE