Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

HS: Nuoren naisen epäillään tulleen murhatuksi sairaalassa Salossa

Poliisi epäilee, että nuori naispotilas joutui henkirikoksen uhriksi sairaalassa Salossa yli kolme vuotta sitten, Helsingin Sanomat kertoo.

Tapausta tutkitaan epäiltynä murhana, koska uhri oli poliisin mukaan puolustuskyvytön. HS:n mukaan uhrista löytyi propofoli-nimistä nukutuslääkettä, jolle ei löytynyt selitystä tälle tehdyistä hoitotoimenpiteistä.

Epäilty henkirikos tapahtui Turun yliopistollisen keskussairaalan Salon sairaalassa vappuaattona 2017. Poliisi on kuulustellut murhasta epäiltynä useampia ihmisiä, joista ainakin osa kuului tekoaikaan sairaalan hoitohenkilökuntaan, lehti kertoo. Ketään ei kuitenkaan ole otettu kiinni.

Rikosilmoitus kirjattiin vasta vuoden 2018 puolella. Tutkinnanjohtaja Juha Kainonen Lounais-Suomen poliisista sanoo HS:lle, ettei tapauksesta ole voitu aiemmin kertoa julkisuuteen tutkinnallisista syistä.

– Lähdimme tutkinnassa liikkeelle vähän takamatkalta, koska rikosepäily tuli ilmi pitkän ajan kuluttua epäillyn teon jälkeen.

Meidän piti turvata tutkinta, jotta saamme tehtyä tietyt selvitykset, hän sanoi lehdelle.

Kainosen mukaan epäillyn henkirikoksen motiivi on “epäselvä”. Viitteitä muista epäselvistä kuolemantapauksista ei ole löytynyt, hän sanoi HS:lle.
STT–Maria Rosvall

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE