Kotimaa
11.9.2019 04:04 ・ Päivitetty: 11.9.2019 04:04
HS: Posti suunnittelee roimia palkanalennuksia jopa 8 000 työntekijälle
Posti suunnittelee tuntuvia palkanalennuksia jopa 8 000 työntekijälle, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Postilla on nyt noin 22 000 työntekijää.
Julkisuudessa on toistaiseksi kerrottu, että mahdolliset palkanalennukset koskevat noin 700:aa työntekijää, jotka ovat lähinnä lajittelijoita. Posti on suunnitellut, että lajittelijoita edustavan Posti- ja logistiikka-alan unionin PAU:n työehtosopimuksen piirissä olleet työt siirrettäisiin edullisemman Teollisuusliiton työehtosopimuksen piiriin.
Helsingin Sanomien tietojen mukaan vastaava suunnitelma koskee työtehtäviä myös huomattavasti laajemmin. Asian vahvistaa lehdelle kaksi eri lähdettä.
Postin hallituksen puheenjohtaja Markku Pohjola kertoo, että laajempaan hankkeeseen viitattiin epäsuorasti jo tiedotteessa, jossa kerrottiin muutoksesta 700 työntekijän työehtosopimukseen. Pohjolan mukaan Posti tutkii vaihtoehtoja.
Pääministeri Antti Rinne (sd.) kertoo HS:lle hallituksen tietävän tilanteesta. Hän sanoo, että yksi ratkaisu työntekijöiden tilanteen ratkaisemiseksi voisi olla rahallinen kertakorvaus.
Siirtosuunnitelma johti työntekijöiden lakkoon
Osa Postin työntekijöistä aloitti lakon viikko sitten yhtiön suunnitteleman työehtosopimussiirron vuoksi. PAU lopetti työtaistelutoimet, kun omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd.) sanoi, että siirrossa otetaan aikalisä.
Palvelualojen työnantajat Palta ja PAU aloittivat eilen neuvottelut työehtosopimuksesta. Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto kertoi STT:lle tiistai-iltana, että tapaamisessa käytiin hyvää keskustelua Postin tilanteesta, mutta uusia esityksiä ei vielä tehty. Voimassa olevat työehtosopimukset päättyvät lokakuun lopussa.
PAU:n mukaan neuvottelujen aloitusta mutkistaa nyt se, ettei Paltalla ole mahdollisuutta neuvotella työehdoista kyseisten 700 pakettilajittelijan osalta, koska Posti Palvelut Oy ei ole Paltan jäsen.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.