Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

HS: Sipilä pyysi professorilta 12 kohdan listan – tästä siinä on kyse

Tänään alkavassa hallituksen kehysriihi on yksi kuluvan hallituskauden viimeisistä mahdollisuuksista tehdä talouspoliittisia päätöksiä. Julkisuudessa on tuotu esiin, että kehysriihessä tulee olemaan esillä muun muassa työllisyys, työttömien aktiivimalli, työaikalaki sekä tasa-arvo.

Demokraatti

Demokraatti

Kehysriihessä ei kuitenkaan ole jaossa isoja rahoja. Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) sanoi viime viikolla, että pelivara riihessä on kokonaisuutena vuositasolla kymmeniä miljoonia euroja, ja siihenkin liittyy uudelleenkohdennuksia.

Helsingin Sanomat uutisoi pääministeri Juha Sipilän (kesk.) pyytäneen eriarvoisuutta pohtineen työryhmän puheenjohtaja professori Juho Saarelta 12 kohdan listaa, jonka avulla eriarvoisuuteen voitaisiin puuttua. HS kertoo saaneensa listan käsiinsä ja kertoo sen koostuvan eriarvoisuustyöryhmän raportissa olleista toimenpidesuosituksista.

HS kertoo kuitenkin, kuinka erään hallituslähteen mukaan listassa on useita kohtia, joiden toteuttaminen tällä hallituskaudella ei ole realistista.

– Tuskin kukaan on ajatellut, että näitä toiveita saavutetaan tällä hallituskaudella, lähde kuvailee listaa HS:lle.

Lisäksi esimerkiksi ylivelkaantuneiden aseman helpottaminen on lähtenyt liikkeelle jo ennen kehysriihen alkamista. Oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) ilmoitti eilen, että pikavippien sääntelyyn on tulossa kiristyksiä.

Listalla esitetään muun muassa, että Suomessa tulisi siirtyä asteittain vuoteen 2022 mennessä koko ikäluokkaa koskevaan, 5-vuotiaana alkavaan varhaiskasvatukseen.

Lisää aiheesta

Lisäksi listalla ehdotetaan, että demokratian instituutioita tulisi kehittää osallisuuden vahvistamiseksi.

“Otetaan esimerkiksi seuraaviin kuntavaaleihin käyttöön 16-vuotiaiden äänioikeus. Toteutetaan yhteinen sektorirajat ylittävä demokratiatyö kansalaisjärjestöjen ja muiden toimijoiden välillä”, HS:n julkaisemalla listalla muotoillaan.

“Uudistetaan toimeentulotuki kannustavammaksi”

Myös esmierkiksi nämä keinot löytyvät listasta:

“Laaditaan Suomeen eriarvoisuuden vähentämispolitiikka ja keinot sen systemaattiseksi seuraamiseksi.”

“Lisätään kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja sekä hillitään asumiskustannuksia.”

“Uudistetaan toimeentulotuki kannustavammaksi ja asiakaslähtöisemmäksi. Tarkoittaa esimerkiksi sitä, että toimeentulotuen ansiotulovähennys nostetaan 20 prosentista 30 prosenttiin. Näin asiakkaalle jää työtuloista enemmän käyttöön kuin nykyään.”

“Puolitetaan asunnottomuus alle 4 000 henkilöön. Ohjelman määrällinen tavoite on 5 000 vuokra-asuntoa tai asuntopaikkaa. Pääosa tarvittavista asunnoista osoitetaan ARA-uudistuotannosta tai olemassa olevasta ARA-vuokra-asuntokannasta, lisäksi hajasijoitettuja asuntoja hankitaan vapailta markkinoilta.”

“Varmistetaan yhtenäiset laatukriteerit mielenterveys- ja päihdepalveluille.”

Myös esimerkiksi lapsiperheiden etuus- ja palvelujärjestelmässä kehoitetaan ottamaan huo­mioon moninaiset perherakenteet, kuten kahden kotitalouden lapsiperheet. Lisäksi ylivelkaantumisen vastaisiin toimenpiteisiin ryhtymistä kannustetaan.

“Uudistetaan kuluttajaluottojen myöntämiskäytäntöjä niin, että korkokatto koskee myös yli 2 000 euron lainoja.”

 

Kehysriihessä neuvotellaan julkisen talouden suunnitelmasta tuleville vuosille.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE