Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

HS: Ugandassa kuolleelle liikemiehelle luvan myönsikin Patrian johtaja – Lintilä selittää asiaa kieleen liittyvällä sekaannuksella

Helsingin Sanomat uutisoi tänään, että Patria väittää, että ”yksittäinen myyntipäällikkö” myönsi Ugandassa kuolleelle liikemiehelle luvan markkinoida aseita Afrikassa.

HS:n näkemässä kirjeessä luvan onkin myöntänyt Patrian johtaja Markku Koivisto, jonka titteli on Vice President, Key Accounts, Patria Land System Oy.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) selittää asiaa sekaannuksella, joka johtuu ministerin mukaan englanninkielisistä titteleistä.

– Myyntipäällikkö on sama kuin Koivisto. Se on minulla se paperi, Lintilä sanoo.

Lintilä arvelee, että suomeksi on käytetty päällikkö-titteliä sen vuoksi, että Patrialla on paljon henkilöitä englanniksi johtaja-nimikkeellä.

– Heillä on myyntijohtajia paljon, ja englanninkielisellä nimikkeellä ja he ovat käyttäneet tässä suomenkielistä nimikettä päällikkö. Sitten siinä on sotkeentunut tämä. Koivisto raportoi sitten varsinaiselle myyntijohtajalle, Lintilä uskoo.

Lintilä edellyttää luottamuksen palauttamista.

Ministeri Lintilä on saanut Patrian toimitusjohtajalta selvityksen siitä, miten liikemiehelle oli annettu lupa markkinoida Patrian tuotteita Ugandassa. Liikemies on löydetty kuolleena paikallisesta hotellista. Kuolinsyytä ei tiedetä.

Patrian johto on jo aiemmin myöntänyt, että markkinointiluvan antaminen miehelle oli virhe.

Oletteko tyytyväinen selvitykseen, jatkuvatko selvitykset vielä?

– Aamulla keskustelin toimitusjohtajan kanssa ja tarkensin heidän selvitystään. Kyllä tässä nyt tietysti se iso kysymys on se, miten tämä lainmukaisuusvalvonta on pettänyt.

Mitä edellytätte sen osalta?

– Luottamuksen palautumista.

Miten se palautetaan?

– Ihan selvä on, että prosessi ei ole toiminut. Tämä on minun ykkösasia.

Onko tämä ainutkertainen tapaus Patriassa, onko se uskottava selitys vai onko tämä aseteollisuuden tapa?

– En minä osaa sitä sanoa. Patriallahan oli aikoinaan Slovenia-keissi, jonka aikana he paljon viilasivat omaa toimintaansa.

Patrian ja Slovenian välisiä kauppoja puitiin aikanaan oikeudessa.

Siitä ei otettu opiksi?

– Kyllä sitä on sitä prosessia parannettu, mutta ei siitä huolimatta tällaista saisi sattua. Tämä on niin herkkä ala. Pallo on tällä hetkellä Patrialla, johdolla ja hallituksella, että kyllä siellä toimia pitää tapahtua.

Oliko tälle ihmiselle (liikemiehelle) maksettu jokin konsulttipalkkio?

– Ei ole tietoa. Ei ole sinällänsä. Taustaselvitykset on tehty ja se tieto, mikä on, että myös siitä, ketä olisi tapaamassa siellä niin tästä oli tietoja olemassa.

Minkä takia tällaisessa maassa liikutaan?

– Tämähän on ensimmäinen, joka olisi pitänyt ensimmäisenä todetaan nimenomaan lainmukaisuusvalvonnan kautta. Ei meillä ole ollut minkäännäköistä ajatusta avata siellä enkä tiedä, että Patrialla olisi ollut mitään tämäntyylistä.

Onko myyntipäällikö toiminut todella yksin, onko se uskottava selitys Patrian puolelta?

– Näyttää tällä hetkellä, että on toiminut yksin.

Siinä kohtaako valvonnan pettäminen on sitten tapahtunut.

– Niin.

Mitkä ovat jatkotoimenpiteenne tästä eteenpäin?

– Odotan nyt, mitä siellä tullaan tekemään ja sitten arvioin sen.

Kuinka vakava tapaus tämä on?

– Onhan tämä ilman muuta, siis tuollainen ala, ilman muuta se on.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE