Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

HS: Ulko- ja turvallisuuspolitiikan vaikuttajien mukaan presidentti Niinistö jarrutti Nato- ja USA-suhteita – Näin Niinistö vastasi kritiikkiin

LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Presidentti Sauli Niinistön koettiin suhtautuneen kriittisesti Natoon ja Yhdysvaltoihin ja jarruttaneen suhteita ennen Suomen Nato-jäsenyyden hakemista, kertoivat Helsingin Sanomien (HS) haastattelemat ulko- ja turvallisuuspolitiikan vaikuttajat.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Nato-jäsenyyden varmistumisen jälkeen tehdyissä haastatteluissa vaikuttajat kertoivat Niinistön muun muassa suhtautuneen nihkeästi Yhdysvaltojen kanssa käytäviin sotaharjoituksiin ja Suomen Nato-jäsenyyteen.

HS:n haastattelussa Niinistö vastasi toimineensa harjoitusten suhteen mielestään huolellisesti ja perustellulla varovaisuudella, minkä moni on voinut kokea vastaan hankaamiseksi tai kriittisyydeksi.

-  Varmistin, että ymmärsin aina, mistä oli kysymys. Ei siinä mitään pahaa tarkoitusta ollut takana, Niinistö sanoi lehdelle sotaharjoituksista nousseesta kritiikistä.

NIINISTÖ kertoo haastattelussa myös tilanteesta Venäjän vallattua Krimin niemimaan ja aloitettua sodan Itä-Ukrainassa vuonna 2014. Hän sanoo pyytäneensä Puolustusvoimilta selvityksen siitä, miten Suomi pääsisi nopeasti Natoon ja mitä uhkakuvia siihen liittyisi.

-  Se paperi on edelleen kassakaapissani ja luettu tarkkaan.

Kansainvälisen politiikan asiantuntija, entinen kansanedustaja Risto E.J. Penttilä sanoo lehdessä, että Suomen olisi tuolloin pitänyt aloittaa vakava keskustelu Nato-jäsenyydestä.

-  Presidentti Niinistö halusi toimia välittäjänä, halusimme uuden Helsinki-prosessin. Tämä oli virhearvio tilanteessa, jossa Venäjä oli toiminut näin aggressiivisesti.

Niinistö kertoi, että Nato-optio olisi päättynyt, jos hän olisi asettunut Nato-jäsenyyden kannalle ilman kansan riittävää kannatusta.

-  Moskovan suunnalta oltaisiin oltu todella tyytyväisiä. Että te ette mene Natoon, olette nyt sitten tässä meidän kanssamme.

Presidentin mukaan hän ei nähnyt Nato-prosessia muutenkaan välttämättömänä aikana, jolloin Suomi ei ollut tilanteessa, jossa se olisi ollut pakko turvallisuuden nimissä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE