Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

HS: Venäjä jäämässä ilman neuvottelukumppaneita

Itämeren rantavaltiot eivät ole hyväksymässä Venäjän kutsua neuvotteluihin alueen lentoturvallisuudesta, kertoo Helsingin Sanomat.

Lehden mukaan ainakaan Viro, Latvia, Liettua, Puola tai Ruotsi eivät olisi vastaamassa myöntävästi kahdenväliseen neuvottelukutsuun.

Asia nousi esiin elokuun alussa, kun Venäjä esitti Itämeren maille kahdenkeskisiä turvallisuusneuvotteluja. Suomen ei tiedetä saaneen Venäjältä neuvottelukutsua.

Venäjä on tarttunut presidentti Sauli Niinistön tekemään ehdotukseen Itämeren lentoturvallisuuden parantamisesta. Heinäkuun alussa Kultarannassa Niinistö ehdotti Venäjän presidentti Vladimir Putinille transpondereiden eli paikantimien ottamista sotilaskoneisiin.

– Käsittääkseni Venäjä on esittänyt tämän ajatuksen jo aikaa sitten muun muassa Nato-maille. Suomen kannalta tilanne on hyvin selkeä. Me kannattamme kaikkea, missä tarkoituksena on taata Itämeren lentoturvallisuus, Niinistö sanoi STT:lle viime keskiviikkona.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE