Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Huhtasaari innosta pinkeänä: “Minä sanoin presidentinvaaleissakin…”

Perussuomalaisten varapuheenjohtajan Laura Huhtasaaren mielestä presidentti Sauli Niinistön valtiopäivien avajaispuheessa esittämä ajatus tiiviimmästä yhteydenpidosta puoluejohtajiin on erittäin kannatettava. Niinistö tarjoutui puheessaan isännöimään puoluejohtajille foorumeja, joissa asioista voitaisiin keskustella päivänpolitiikan ulkopuolella.

– Presidentin pitää toimia valtakunnan isänä ja isäntänä ja ottaa kantaa. Hänen tuleekin pitää yllä yhteiskunnallista keskustelua, Huhtasaari sanoi STT:lle eduskunnassa.

Huhtasaaren mukaan olisi myönteistä, jos presidentin toimenkuva laajenisi nykyisestä. Hänen mielestään Niinistön puhe oli tässä suhteessa askel oikeaan suuntaan.

– Minä sanoin presidentinvaaleissakin, että presidentin valtaoikeuksia pitäisi ehdottomasti laajentaa. Ei presidentti ole mikään seremoniavirka. Presidentillä pitäisi olla myös konkreettista valtaa, Huhtasaari painotti.

Huhtasaaren mukaan oli myös myönteistä, että Niinistö nosti puheessaan esille EU-integraation syvenemisen Suomen kannalta sisältämät riskit.

Huhtasaari kiitteli myös maanantaina eduskunnan puhemieheksi valittua Paula Risikkoa (kok.).

– Hän edustaa minulle niitä vanhoja kokoomuslaisia, jotka aikoinaan ajoivat kotia, uskontoa ja isänmaata. Nykykokoomus on unohtanut nämä arvot. Risikolla minun käsitykseni mukaan nämä arvot edelleen ovat, joten olen tyytyväinen puhemiehen valintaan.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE