Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Huhtasaari: Perussuomalaiset tuomitsee Uusi vaihtoehto -ryhmään kohdistuvan vihapuheen ja tappouhkaukset

Kansanedustaja Laura Huhtasaari.

Perussuomalaisten ensimmäinen varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari sanoo pitävänsä Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmän kansanedustajiin kohdistuvia tappouhkauksia järkyttävinä.

– Se on aivan järkyttävää ja vakava asia. Ne pitää tutkia. Sanallisesti toisen henkeen ja terveyteen kohdistuva uhkaus on Suomen rikoslain mukaan rikos, Laura Huhtasaari kommentoi asiaa.

Monet Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmään kuuluvat kansanedustajat ovat kertoneet julkisuudessa, että he ovat saaneet runsaasti vihapostia ja suoranaisia tappouhkauksia.

– Perussuomalaiset puolueena tuomitsee Uusi vaihtoehto -ryhmän kansanedustajiin kohdistuvan vihapuheen ja tappouhkaukset, Huhtasaari toteaa.

Ilmapiiri ja keskustelu on koventunut, kun perussuomalaisten puolue hajosi Jyväskylän puoluekokouksen jälkeen. Huhtasaari itse pitää Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmän jäseniä loikkareina.

Laura Huhtasaari sanoo ymmärtävänsä sitä, että on ihmisiä jotka ovat pettyneitä tai vihaisia siitä, että Uusi vaihtoehto muodosti oman eduskuntaryhmänsä. Hän toteaa kuitenkin, että pettymystä ei pidä ilmaista asiattomasti tai ala-arvoisesti.

Huhtasaarella ei ole tiedossa, että perussuomalaisten kansanedustajiin olisi kohdistunut puolueen hajoamisen jälkeen vastaavia uhkauksia.

Lisää aiheesta

Hän itse kertoo saaneensa normaalia enemmän kannustavia viestejä.

– Ikävää postia taas on tullut tavalliseen tapaan, hän jatkaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE