Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Huijarit iskivät Kelan nimissä MobilePayssa – ”Pyynnössä väitetään, että Kela perii vastaanottajan etuuksia takaisin”

LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

Kela varoittaa huijauksesta, jossa Kelan nimissä on lähetetty rahansiirtopyyntö mobiilimaksusovellus MobilePayssä. Kela muistuttaa, ettei se koskaan peri etuuksia takaisin mobiilimaksusovelluksissa.

Demokraatti

Demokraatti

Kela kertoo tiedotteessa saaneensa tiedon tapauksesta, jossa henkilö on saanut Kelan nimissä olevan maksupyynnön mobiilimaksusovellus MobilePayssä.

”Pyynnössä väitetään, että Kela perii vastaanottajan etuuksia takaisin. Kyseessä on huijaus. Kela ei peri etuuksia takaisin tai tee rahan siirtoja mobiilimaksusovelluksilla”, tiedotteessa kerrotaan.

Kela kertoo, että asiasta on tehty rikosilmoitus ja asiaa selvitetään muiden viranomaisten kanssa.

Kela muistuttaa, että sen lähettämät takaisinperintäpäätökset tulevat postissa Kelan kirjeenä. Päätökset ja maksutiedot voi myös tarkistaa asiakkaalta tunnistautumista edellyttävästä verkkopalvelu OmaKelasta.

Kela painottaa, että pyyntöä ei pidä hyväksyä, eikä pyytäjälle tule siirtää rahaa. Asiasta on syytä tehdä ilmoitus sekä omalle pankille että poliisille.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE