Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Huippuyksikön nimeksi Helsinki Graduate School of Economics (lyhenne Helsinki GSE)

Aalto Yliopiston taloustieteen professori Juuso Välimäki (vasemmalla), MIT:n professori, talouden nobelisti Bengt Holmström, pääministeri Juha Sipilä ja opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen aamun tiedotustilaisuudessa.

Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö, kertoo pääministeri Juha Sipilä (kesk.). Käytännön toteuttamisesta vastaavat Helsingin yliopisto, Aalto-yliopisto ja Svenska handelshögskolan Hanken.

Yksikön nimeksi kaavaillaan Helsinki Graduate School of Economicsia, jonka lyhenne olisi Helsinki GSE.

Yksikön taustavoimana on myös Suomen Pankki. Pääjohtaja Erkki Liikanen korostaa, että Suomeen tarvitaan lisää kotimaiset kielet hallitsevia taloustieteen huippuosaajia.

Yksikköön suunnitellaan perustettavaksi 15 uutta virkaa. Rekrytoinnit suunnataan niin kansainvälisille kuin suomalaisille hakijoille. Sipilä sanoo, että yksikkö tulee tekemään yhteistyötä myös pääkaupunkiseudun ulkopuolisten tekijöiden kanssa.

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) sanoo, että yksikön perustamiseen on luvassa rahoitusta yliopistoilta, Suomen Pankilta, valtiovarainministeriöltä ja opetusministeriöltä. Grahn-Laasonen toivoo, että yksikön tueksi onnistutaan houkuttelemaan yksityistä pääomaa.

Holmström: Tulee oikeaan aikaan.

Talouden nobelisti, yhdysvaltalaisen Massachusetts Institute of Technologyn (MIT) professori Bengt Holmström pitää hanketta tärkeänä Suomen kansantaloudelle ja kansantaloustieteelle.

Lisää aiheesta

– Olen hyvin tyytyväinen, että Helsinkiin perustetaan taloustieteen keskus. Se tulee oikeaan aikaan. Tänne täytyy ja kannattaa saada vahvistusta, Holmström sanoo.

Holmström nostaa esiin tekoälyn tutkimuksen uutena trendinä. Hän huomauttaa, että MIT:n tekoälykurssit ovat täyttyneet opiskelijoista.

– Tekoälyn hyödyntämiseen liittyy erittäin paljon tilastotiedettä ja kansantaloustiedettä.

Holmströmin mukaan vastaavista yksiköistä on erittäin hyvät kokemukset mm. Barcelonasta, Toulousista ja Tukholmasta.

Holmström uskoo, että Helsinki GSE:lla on kaikki edellytykset liittyä näiden johtavien eurooppalaisten keskuksien joukkoon.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE