Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Huoli lasten mummoista ja papoista – kansanedustaja vetoaa kirjallisella kysymyksellä

Vasemmistoliiton varkautelainen kansanedustaja Matti Semi on jättänyt oikeusministeri Jari Lindtsrömille (ps.) kirjallisen kysymyksen, jolla tiedustellaan aikooko hallitus parantaa lapsenhuoltolakia uudistettaessa lapsen oikeutta isovanhempiinsa.

Semin mukaan viime vuosina on ilmaantunut tarve tapaamisoikeuden vahvistamiseen lapsen ja isovanhempien välille. Nykyään erotilanteessa lapselle voidaan vahvistaa tapaamisoikeus vain omien vanhempien kanssa.

– Lapsen ja isovanhempien välinen suhde on ainutlaatuinen ja korvaamaton ja se on ennen kaikkea lapsen kasvua ja kehitystä tukeva ihmissuhde. Lapsen välit isovanhempiinsa voivat kuitenkin katketa monesta eri syystä lapsen niin tahtomatta.

– Esimerkiksi vanhempien erotilanteessa lapsen välit toisen vanhemman vanhempiin saattavat katketa vanhempien ratkaisujen vuoksi. Samoin toisen vanhemman kuoltua lapsen suhde isovanhempiin saatetaan katkaista. Vakavimmissa tapauksessa vanhempi tietoisesti estää lapsen ja tämän isovanhempien tapaamisen, Semi sanoo.

Semin mukaan lapsenhuoltolakia uudistettaessa tulisi nykyistä paremmin ottaa huomioon lapsen tapaamisoikeus isovanhempiinsa.

– Lapsenhuoltolain lähtökohtana tulee jatkossakin olla lapsen etu ja lapsen tapaamisoikeutta tiettyihin ihmisiin täytyy voida rajoittaa lapsen edun sitä vaatiessa. Kuitenkin niissä tilanteissa, jossa lapsen huoltaja mielivaltaisesti ilman päteviä perusteita estää lapselta mahdollisuuden tavata isovanhempiaan, tulisi lain lapsen etua valvovien viranomaisten niin päättäessä taata lapselle tapaamisoikeus isovanhempiinsa, Semi sanoo.

– Aikooko hallitus uudistaa lapsenhuoltolakia niin, että se paremmin turvaa lapsen oikeuden tavata omia isovanhempiaan? Semi kysyy.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE