Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Huomioi tämä! – Tukes varoittaa hengenvaarasta vanhojen talojen purkamisessa

Kari Hulkko

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on saanut useita ilmoituksia vaaratilanteista, joissa vanhoja taloja on purettu, vaikka niissä on ollut vielä sähköt päällä. Tukes painottaa, että tällainen toiminta on hengenvaarallista.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tukesille vaaratilanteista ovat ilmoittaneet verkkoyhtiöt. Tapauksissa purkutyöt on tehty kaivinkoneella ja työhön on ryhdytty ennen kuin verkkoyhtiö on huolehtinut sähköliittymän purkamisesta.

–  Usein taustalla on ollut kiire saada talo purettua, eikä verkkoyhtiön edustajaa ole maltettu odottaa. Verkkoyhtiön asentajan tai urakoitsijan saapuessa paikalle talo onkin jo osin tai kokonaan purettu. Pahimmillaan jännitteinen sähkökeskus tai liittymisjohto on jätetty maahan tai nostettu esimerkiksi pylvästä tai puuta vasten, kertoo Tukesin ylitarkastaja Ville Huurinainen tiedotteessa.

Tukes muistuttaa, että rakennuksen purkutyöt ilman sähköliittymän purkua voivat aiheuttaa sähköiskun vaaran. Tämän vuoksi purkua tekevien yritysten tulisi varmistaa työn tilaajalta, että työn voi tehdä turvallisesti.

Lain mukaan purettavan sähkölaitteiston turvallisuudesta vastaa laitteiston haltija. Purettavan kiinteistön omistajan tulee huolehtia siitä, että purkutyö on toteutettavissa turvallisesti. Jos purkutyö tehdään tietoisesti siten, että sähköliittymä on vielä jännitteinen, syyllistytään Tukesin mukaan sähköturvallisuuslain rikkomukseen.

–  Vaikka vanha sähköliittymä on irtisanottu ja talon mittarista on sulakkeetkin voitu ottaa pois, on kiinteistön liittymisjohto edelleen jännitteinen, jos verkkoyhtiö ei ole sitä turvalliseksi tehnyt. Kiirekään ei saisi aiheuttaa riskin ottoa. Vaaratilanne aiheutuu sekä purkajille että ulkopuolisille, Huurinainen jatkaa.

Tukes kehottaakin purkutöitä suunnittelevia selvittämään hyvissä ajoin etukäteen, milloin sähköliittymän saa sähköttömäksi ja sopimaan muut aikataulut sen mukaan. Purkamisen turvallisuuden sähköjen osalta voi varmistaa paikalliselta jakeluverkkoyhtiöltä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE