Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Huonekalujätti puolustautuu: “Verotuksemme on mielestämme EU-sääntöjen mukaista”

Ruotsalainen huonekalujätti Ikea joutuu EU-komission kilpailuosaston tutkintaan. Komissio ilmoittaa selvittävänsä, onko Ikean toimintaa pyörittävän Inter IKEA -yhtiön verotus Hollannissa ollut niin lievää, että se on vääristänyt kilpailua.

Ikea ei tunnustanut mitään väärinkäytöstä.

– Verotuksemme on mielestämme ollut EU-sääntöjen mukaista. On hyvä, jos tutkinta voi selventää ja vahvistaa asian, yhtiö sanoi kannanotossaan.

Ikea otti 1980-luvun alussa käyttöön franchise-mallin. Hollannissa toimiva Inter IKEA ei omista Ikea-tavarataloja, mutta kerää niiltä maksun, joka vastaa kolmea prosenttia liikevaihdosta.

Kilpailukomissaari Margrethe Vestager totesi, etteivät unionin jäsenmaat voi sallia yritysten vähentää verotustaan siirtämällä osan voitoistaan keinotekoisesti muualle.

– Kaikkien yritysten, olivat ne suuria tai pieniä, ylikansallisia tai ei, tulee maksaa oikeudenmukainen osuutensa veroista, Vestager linjasi.

Komissio on aiemmin ottanut hampaisiinsa Applen, Amazonin ja McDonaldsin verosuunnittelun.

Lisää aiheesta

Tutkintaan tulee kaksi Hollannin verottajan tekemää linjausta vuosilta 2006 ja 2011. Inter IKEA sai päätösten myötä mahdollisuuden siirtää tuloja keveämmän verotuksen maihin, ensin Luxemburgiin ja myöhemmin Lichtensteiniin.

Ikean tapauksessa komissio ei arvioinut veronkierron laajuutta. EU-parlamentin vihreät julkaisi viime vuonna raportin, jossa se laski yhtiön kiertäneen noin miljardin euron edestä veroja vuosina 2009–2014.

Huonekaluyhtiön verojärjestelyt nousivat esille vuoden 2015 Lux Leaks -skandaalin yhteydessä.

Yksityisesti omistetulla Ikealla on monimutkainen omistusrakenne, jota pyöritetään säätiöiden kautta. Tällä keinolla yhtiö on kyennyt välttämään Ruotsin korkean verotuksen.

Komissio on aiemmin ottanut hampaisiinsa Applen, Amazonin ja McDonaldsin verosuunnittelun. Komissio määräsi Irlannin perimään teknologiajätiltä 13 miljardin euron lisäverot, koska yhtiön verotus oli ollut liian keveää. Irlanti vastusti päätöstä, mutta on nyt aloittamassa rästien karhuamisen Applelta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE