Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Huono Äiti Oy:n tuki hämmentää, nyt puhuu europarlamentaarikko Sarvamaa: “Kuulin koko asiasta samana päivänä, kun tuki oli jo myönnetty”

Petri Sarvamaa kertoo, ettei omista Huono Äiti Oy:tä.

Suomen Kuvalehti uutisoi yrityksistä, joille valtion rahoitusyhtiö Business Finland on myöntänyt korona-avustuksia.

Demokraatti

Demokraatti

Maksimiavustuksen saaneiden yritysten joukossa oli europarlamentaarikko Petri Sarvamaan (kok.) vaimon Sari Helinin Huono Äiti Oy, jolle myönnettiin 100 000 euroa sekä Huutokauppakeisari-tv-ohjelmasta tuttu Hirveskankaan Kauppahuone.

Muun muassa näiden yritysten saamia tukia on hämmästelty niin sosiaalisessa mediassa kuin mediassa.

Nyt asiaan on reagoinut Twitterissä myös Petri Sarvamaa.

– Olen Huono Äiti Oy:n hallituksen varajäsen siltä varalta, että vaimolleni tapahtuu jotakin ja yhtiön toiminta pitää saattaa loppuun tai myydä. Yrityksestä vaimoni omistaa 80 % ja kaksi lastamme kumpikin 10 prosenttia, hän kirjoittaa Twitterissä.

– Liittyen vaimoni yrityksen saamaan Business Finland -rahoitukseen: Vaimoni omistaa yhdessä lastemme kanssa yrityksen Huono Äiti Oy. En omista siitä mitään, enkä osallistu sen toimintaan. Kuulin koko asiasta samana päivänä, kun tuki oli jo myönnetty, Sarvamaa kertoo ja joka Huono Äiti Oy:n tiedotetta, jossa avataan ja puolustetaan tuen perusteita.

Tiedotteen mukaan Huono Äiti Oy haki tuen 19.3., jolloin Business Finlandin hakukriteertit olivat vielä erilaiset eli tukea sai hakea myös muillekin kuin yli 6 hengen yrityksille. Tämä kriteeri muuttui myöhemmin. Tuen saamisen edellytyksenä oli hyväkuntoinen yrityksen kassa ja kehityshanke.

Tiedotteen mukaan Huono Äiti aloitti viime vuoden lokakuussa varovaisen liiketoiminnan laajentamisen elintarvikkeiden puolelle ja lanseerasi kolme suklaatuotetta. Viime vuoden lokakuussa Huono Äiti aloitti kehityshankkeen, jossa on tavoitteena laajentaa tekemistä elintarvikepuolella. Tuki on yrityksen mukaan myönnetty tähän hankkeeseen.

Tiedotteen mukaan rahat eivät päädy Huonolle Äidille vaan niitä käytetään palveluiden ostamiseen muilta kohtuu pieniltä yrityksiltä tai maakuntien yrityksiltä.

Huutokauppakeisari-tv-ohjelmasta tuttu Aki Palsanmäki on sanonut Iltalehdelle, että rahat käytetään nettihuutokaupan kehittämiseen.

– Jos tämä koronaepidemia jatkuu vaikka vuoden, toimintaa on pakko kehittää, tai menemme konkurssiiin. Sitä en missään nimessä halua, Aki Palsanmäki sanoo.

– Raha on tarkoitettu yrityksen kehittämiseen. Ei tule meidän taskuun, Heli Palsanmäki sanoo Facebookissa.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE