Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Huono keli yllätti taas – rekka suistui Porvoossa ojaan, liikenne jumiutuu tunneiksi

Huonon ajokelin takia aamun aikana pelti on rytissyt ja autoja suistunut ojaan.

Esimerkiksi Porvoossa tiellä seitsemän täysperävaunullinen rekka on suistunut moottoritien rampissa ojaan, kertoo pelastuslaitos. Rekalla oli lastina bensiiniä, mutta säiliössä ei ole havaittu vuotoja.

Pelastuslaitos on eristänyt alueen ja sulkenut Nesteentieltä valtatie 7:lle laskeutuvan rampin Porvoon suuntaan. Poliisi ohjaa liikennettä ja säiliöiden tyhjennystä valmistellaan. Tapahtuma haittaa merkittävästi liikennettä useita tunteja.

Liikenneviraston tieliikennekeskus varoittaa, että ajokeli on erittäin huono maan keskiosassa, Kanta-Hämeessä ja Päijät-Hämeessä. Ajokeli on huono runsaan lumi- ja räntäsateen sekä sään lauhtumisen takia.

Ilmatieteen laitoksen mukaan ajokeli on vaarallinen Keski-Suomessa, Pohjanmaalla sekä Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla.

Maan eteläosiin on luvassa aamusta alkaen poutaa ja paikoin rakoilevaa pilvisyyttä. Lämpötilat ovat maan eteläosissa yhden ja neljän lämpöasteen välillä.

Maan keskiosassa on pilvistä. Lämpötila on maan keskiosissa yöllä 2–8 pakkasasteen välillä, ja päivällä lämpötila laskee alimmillaan viiteen miinusasteeseen.

Myös maan pohjoisosissa on vaihtelevaa pilvisyyttä ja paikoin heikkoa lumisadetta. Lämpötila on enimmäkseen 15 ja 25 pakkasasteen välillä, pohjoisosien eteläosissa on hieman lämpöisempää.

Juttuun vaihdettu tuore kuva Porvoon rekkaonnettomuudesta klo 9.27.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE