Kolumni

Aulikki Kananoja

Kirjoittaja on ylisosiaalineuvos ja Helsingin entinen sosiaalijohtaja.

Huono-osaisuuden poistaminen pitäisi olla ydintehtävä – ”Kuulen jo vastaväitteet”

Vaaleihin valmistuvat puolueet suuntaavat jälleen sanomaansa ”suurelle keskiluokalle”. Itseäni askarruttaa monikin asia tässä keskiluokan äänien kalastelussa.

On selvää, että äänestystuloksen näkökulmasta keskiluokka on tärkeä kohderyhmä. Keskiluokan käsite on kuitenkin aikojen kuluessa muuttunut melkoisesti. Siihen saattaa itsensä lukea yhtä hyvin akateemisen koulutuksen saanut korkeapalkkainen ammattilainen kuin pienituloinen ”valkokaulustyöntekijä”, joka ei katso kuuluvansa työväestöön.

Ja mihin luokkaan kuuluvat epäsäännöllisesti työtätekevät itsensä työllistäjät, erilaiset free-lancerit tai pienyrittäjät? Eikö olisi jo aika luopua tästä luokka-pohjaisesta ajattelusta ja hakea poliittisesti relevantimpia määrittelyjä oman sanoman keskeisten sisältöjen kuvaamiseksi?

Monissa poliittisissa puheissa vedotaan siihen, että keskiluokka suurena veronmaksajana ylläpitää hyvinvointiyhteiskuntaa. Tottahan se on, mutta suuri osa keskiluokasta on jo veronmaksajaksi tullessaan saanut hyvinvointivaltiolta suuren satsauksen – koulutuksen.

Ylempi keskiluokka – jos sitä määrittelyä käytetään – on usein saanut akateemisen koulutuksen. Sitä kautta on  turvattu kohtuullisen hyvä asema työmarkkinoilla, jota tosin viime vuodet ovat jossakin määrin nakertaneet. Alempikin keskiluokka on yleensä saanut joko alemman korkeakoulutasoisen taikka ammatillisen koulutuksen. Näin ollen verojen muodossa maksetaan takaisin jo saatua koulutuksen antamaa ”perusturvaa”.

Jatkuvan verojen valittelun sijasta toivoisi myös keskiluokan edustajien muistavan saamansa koulutuksellisen satsauksen.

Kansainvälisesti menestynyt kapellimestari Esa-Pekka Salonen totesi Kansallisoopperan partneriksi ryhtyessään, että hän on saanut suomalaiselta yhteiskunnalta niin paljon, että haluaa antaa jotakin takaisin. Kaikki me hyvän koulutuksen ja eläketurvan saaneet emme tietenkään ole Salosen tulotasolla.

Silti jatkuvan verojen valittelun sijasta toivoisi myös keskiluokan edustajien muistavan saamansa koulutuksellisen satsauksen, jota vailla monet työttömät tai heikosti pärjäävät ihmiset ovat jääneet. Viime vuosien tilastotiedot kertovat, että koulutuksellinen epätasa-arvo jatkuu myös hyvinvointiyhteiskunnassa yli sukupolvien. Tämän sukupolvelta toiselle siirtyvän huono-osaisuuden poistamisen jos minkä pitäisi olla tasa-arvoa ajavan poliittisen liikkeen ydintehtävä.

Kuulen jo vastaväitteet. Keskittymällä kaikkein huono-osaisimpien aseman parantamiseen ei vaaleja voiteta. Tämä on tietenkin mahdollista. En minäkään tarkoiteta sitä, että universaalin järjestelmän kivijalkaa – peruskoulua, perusterveydenhuoltoa, perussosiaalipalvelua – pitäisi purkaa, mutta sen laajentamisen sijasta pitäisi sitä nyt täydentää selvästi kohdistetummin kaikkein eniten epätasa-arvosta kärsivän väestön osan koulutuksellisten, terveydellisten ja sosiaalisten lähtökohtien parantamiseen.

Tämän teeman pitäisi olla sosiali-alkuisten poliittisten puolueiden asialistan kärjessä.

Kolumni

Ville Lintunen

Kirjoittaja on turkulainen kunnallispoliitikko.

Mikael Jungnerin joutsenlaulu

6.10.2011 lähetin sähköpostin, jota voi pitää ensimmäisenä askeleenani politiikan parissa.

Demarituttavalleni lähettämäni sähköpostin ensimmäinen kappale päättyi sanoihin: ”Sen enempää asiasta numeroa tekemättä olen kuitenkin kokenut itseni aina jossakin määrin sosiaalidemokraatiksi ja siksi SDP tuntuisi luonnollisimmalta puoluevalinnalta, jos mukaan lähtisin. Vaikka SDP:n maine tällä hetkellä taitaa ollakin hitusen kallellaan tuollaisen varttuneemman kansanosan puolueeksi, niin toisaalta ainakin itse olen nähnyt ainoastaan positiivisena asiana, että myös Mikael Jungnerin ja miksei Jutta Urpilaisen kaltaisia henkilöitä on puolueessa noussut merkittäviin tehtäviin.”

Jälkeenpäin sain kuulla, että tuttavani oli lähettänyt sähköpostini eteenpäin kehuna tuolloiselle SDP:n puoluesihteeri Mikael Jungnerille.

Kun muutama päivä sitten luin Mikael Jungnerin päätöksestä jättää SDP, en ollut yllättynyt. Parin viimeisen vuoden aikana Jungner on edelleen pystynyt erityisesti somessa tykittämään teräviä päivityksiä, mutta ajatusten kokonaisuus on ajautunut kauemmas useamman suomalaisen arjesta.

Demariystäväni puki täydellisesti sanoiksi Facebookissa omankin ajatukseni nykyisestä Mikael Jungnerista: ”Se on niinkuin hurahtanut tuohon höttöiseen vapauspopulismiin, missä negatiivisia sivuvaikutuksia ei ajatella, jos itse ei niistä kärsi ja muista ei tarvitse välittää – koska vapaus. Se on aivan liian vastuutonta toimintaa demareille ja siten Jungner on väärässä seurassa. ”

Voin lisätä tuohon perään vain, amen.

Itselleni höttöinen vapauspopulismi on jotain niin espoolaista ja sieltähän Jungnerkin tulee. Vapaus tehdä jotakin kuulostaan aina hienolta, mutta tosiasiassa se tarkoittaa, että hädän hetkellä olet yksin.  Vapauspopulismiin kuuluu oleellisena osana perin kummallinen käsitys yhteiskunnan holhouksesta, joka ponnahtaa pinnalle suomalaisen alkoholikeskustelun yhteydessä yhtä varmasti kuin puliukot keväisin liekkimajan nurkilta.

Itsekin joudun silloin tällöin pohtimaan kohtaamisiani tämän meitä kuristavan holhouksen kanssa. Viikonloppunakin joudun kävelemään 40m Citymarketin kassalta saadakseni Alkosta viinipulloni, kun ilman holhousta saisin sen Citymarketista käveltyäni 200m, kuten pekonipakettia etsiessäni.

Ehkä enemmän holhousta olikin kohtaamisessani viikolla tarjoilijaneidon kanssa, joka pikkujouluillan päätteeksi julkesi todeta ”Hei, me suljetaan kohta, niin otatteko vielä yhdet?” En vain tuossa hetkessä osannut ahdistua holhouksesta, mutta jo seuraavana päivänä pahoitin mieleni.

Kovin seksikästä se ei ollut, mutta jopa yllättävän raikasta maailmassa, jossa eniten huutavan ääni on jo aikoja sitten peittänyt parhaan argumentin.

Viina tunnetusti saa ihmiset eroamaan ja näin päättyi Jungnerin ja demareidenkin rakoillut liitto. Viinan sivuvaikutukset saivat sattumalta ensimmäisen uhrinsa päivänä, jolloin Jungner oli jo valmiiksi buukattu TV 1:n Pressiklubiin.

Viestintätoimiston toimitusjohtaja Jungner olikin laskenut jokaisen askeleensa. Tosin jos Jungerin toimitusjohtaman viestintätoimisto Kreabin asiakkaisiin kuuluu panimoalan toimijoita, niin aivan yhtä hyvin Jungner ei onnistunut demarikansanedustajille kauppaamaan asiakkaansa etua, vaan äänin 1-34 kansanedustajat päättivät kantaa vastuunsa ja kuunnella tieteellisiä tutkimuksia ja kaiken maailman dosentteja.

Kovin seksikästä se ei ollut, mutta jopa yllättävän raikasta maailmassa, jossa eniten huutavan ääni on jo aikoja sitten peittänyt parhaan argumentin.

Ville Lintunen

Kirjoittaja on turkulainen kunnallispoliitikko.

Kolumni

Riitta Myller

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Suomen hallitus on havainnut ongelman ja tarttunut toimeen, mutta tämä on varsinaista hölmöläisten peiton jatkamista

Koti on perusta, josta ponnistaa. Tämä on ollut suomalaisen asunnottomuuden poistamiseen pyrkivän politiikan keskeinen oivallus. Asuminen ensin -ajatuksella asunnottomuutta on saatu vähennettyä merkittävästi. Valitettavasti tilanne ei pysy vakiona. Asunnottomuuteen ajaa sosiaalisten ongelmien ohella asumisen hinta. Kohtuuhintaisia asuntoja ei ole siellä mihin ihmiset muuttavat, tai mihin ihmisten halutaan työn perässä muuttavan.

Suomen hallitus on havainnut asiantilan ja tarttunut toimeen. Asumisen halpuuttamiseksi se on käynyt käsiksi asumistukeen. Hallituksen ajatus kulkee niin, että kun asumistukea leikataan, leikkaantuvat myös vuokrat. Enempää Kelan kuin VTT:n tutkimukset eivät kuitenkaan tätä johtopäätöstä tue.

Tämä yhtälö on melkoinen tulppa työvoiman liikkuvuudelle.

Vuokrat ovat nousseet, vaikka asumistukea on leikattu. Seurauksena on, että asumistuen leikkaus siirtyy toimeentulotukeen. Tämä on varsinaista hölmöläisten peiton jatkamista, jota hallitus jatkuvilla asumistuen leikkauksilla vain edelleen kiihdyttää.

Kalliin asumisen perussyy on siinä, että asuminen on omistamista ja omistamiseen liittyy aina pyrkimys voittoon. Voittoa halutaan maasta, rakentamisesta ja asunnon jokaisesta kaupasta. Omistajan kannalta on edullista, että asunnoista on niukkuutta. Tätä kautta asumisen hinta kasvukeskuksissa on noussut kipurajoille samalla kun muuttotappioalueilla asuntoja jää tyhjilleen ja niiden arvo laskee. Tämä yhtälö on melkoinen tulppa työvoiman liikkuvuudelle.

Lakiehdotus ei lupaa hyvää.

Asumisen kalleuden juurisyihin pureutumiseksi on asuntoja oltava riittävästi siellä, minne työpaikat syntyvät. Erityinen pula on kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista. Asumistuen leikkausten sijaan on ARA-järjestelmää kehitettävä, niin että vuokrataso saadaan nykyistä alemmaksi. Tämä asia on nyt hallituksen pöydällä.

Lausunnoilla ollut lakiehdotus ei lupaa hyvää. Vain kosmeettisia uudistuksia esitetään. Panostaminen kohtuuhintaisiin asuntoihin on kuitenkin ainoa keino, jolla alati nousevia asumistukimenoja voidaan hillitä. Kun kohtuuhintaisia asuntoja on riittävästi eivät myöskään markkinavuokrat voi jatkaa nousuaan.

Riitta Myller

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Kolumni

Mikkel Näkkäläjärvi

Mikkel Näkkäläjärvi on Demarinuorten puheenjohtaja ja yhteiskuntatieteilijä Rovaniemeltä.

Monilla on jatkuva tarve sivaltaa kilpailevien puolueiden päättäjiä ja kerätä irtopisteet kotiin, ja olen syyllistynyt tähän itsekin

Myönnän, olen syyllistynyt tähän itsekin. Toisinaan kiusaus tölväistä Twitterissä typerästi kommentoinutta päättäjää kasvaa liian suureksi. Ajoittain tulee hetkiä, jolloin muiden tekemiä ehdotuksia olisi voinut tulkita hyväntahtoisemminkin.

Kehittynyt viestintäteknologia, politiikan rytmin nopeutuminen ja sosiaalinen media kannustavat räväköihin kommentteihin ja jyrkkiin näkemyksiin. Tämä haastaa isojen kokonaisuudistusten ajamista ja on omiaan nakertamaan kansalaisten luottamusta poliittisiin puolueisiin ja päätöksentekijöihin.

Pääministerin on oltava nykyään lausuntoautomaatti asiaan kuin asiaan.

Sain kimmokkeen ajatteluun, kun luin Marko Junkkarin artikkelin (HS 26.11.2017) edellisistä Suomen pääministereistä ja heidän ajatuksistaan pääministerin työstä. Paine on valtaisaa, epäonnistumisia vahdataan ja melkein mihin tahansa on kyettävä muodostamaan perusteltu näkemys erittäin lyhyellä varoajalla.

Siinä, missä Ahon aikaan 1990-luvun alussa tahti oli verkkainen ja pääministeri sai suurin piirtein itse päättää, milloin puhuu, mistä puhuu ja kenelle puhuu, on pääministerin oltava nykyään lausuntoautomaatti asiaan kuin asiaan.

On oltava virheetön, koska sanoja tulkitaan tarkkaan ja kaikki vanhat kommentit ja teot on kaivettavissa hetkessä esiin.

Sote-uudistus on ollut kuuden edellisen hallituksen pöydällä.

Se vaatii paljon ja epäilemättä kuluttaa ihmistä. Kysymys on kiinnostava inhimillisesti mutta myös siksi, että tämän kehityksen tuloksena on se, että isoja ja yhteiskunnallisesti merkittäviä uudistuksia tuntuu olevan nykyään erittäin vaikeaa saada ajettua läpi. Sote-uudistus on ollut kuuden edellisen hallituksen pöydällä ja vaikealta näyttää nytkin.

Lipponen on muuten pääministeri, joka on ollut viimeksi tehtävässä kautensa alusta loppuun.

Kansalaisten luottamus puolueita, päättäjiä ja instituutioita kohtaan on heikentynyt.

Voisiko tämä johtua luottamuksen puutteesta? Tutkijatohtori Johanna Vuorelma ja Paul-Erik Korvela väittävät kirjassaan Puhun niin totta kuin osaan – Politiikka faktojen jälkeen, että totuudenjälkeisen ajan sijaan elämme luottamuksen jälkeistä aikaa.

Kansalaisten luottamus puolueita, päättäjiä ja instituutioita kohtaan on heikentynyt ja eri maissa turhautumista kanavoidaan tukemalla uusia kansanliikkeitä, jotka eivät edusta mitään vanhaa. Vuoden 2009 Suomen vaalitutkimuksen mukaan 15 prosenttia vastaajista koki luottavansa puolueisiin, kun vastaavasti Sauli Niinistön kannatus oli 76 prosenttia lokakuussa 2017.

Monilla on jatkuva tarve sivaltaa kilpailevien puolueiden päättäjiä.

Ehkä elämmekin totuudenjälkeisen ajan sijaan luottamuksen jälkeistä aikaa. Nopeiden poliittisten irtopisteiden ja pikavoittojen aikaa ainakin elämme.

Monilla on jatkuva tarve sivaltaa kilpailevien puolueiden päättäjiä ja kerätä irtopisteet kotiin. Siinä sivallellessa ei tunnu olevan aina niin justiinsa, että ovatko kaikki faktat kunnossa tai onko esittäjä itsekään johdonmukainen. Tällainen on omiaan heikentämään paitsi päättäjien luottamusta toisiinsa, myös kansalaisten luottamusta päättäjiin.

Ehkä joskus olisi paikallaan säätää twiittisormen herkkyyttä hiukan.

Tarvitsemme lisää dialogia ja ymmärrystä toisiamme kohtaan.

Voi olla paljon toivottu, mutta näin joulun lähestyessä toivoisin lahjaksi vähemmän pahantahtoisia tulkintoja ja tahallista väärinymmärtämistä. Asioista, arvoista ja politiikasta kuuluu haastaa lujastikin, mutta henkilöön ei pidä mennä.

Jotta voimme rakentaa parempaa tulevaisuutta, tarvitsemme lisää dialogia ja ymmärrystä toisiamme kohtaan. Uudenvuoden lupauksena lupaan olla itsekin armollisempi muita ihmisiä, myös mieltään muuttavia tai huonosti sanansa valinneita poliitikkoja kohtaan.

Mikkel Näkkäläjärvi

Mikkel Näkkäläjärvi on Demarinuorten puheenjohtaja ja yhteiskuntatieteilijä Rovaniemeltä.

Kolumni

Millariikka Rytkönen

Kirjoittaja on Tehyn puheenjohtaja.

Raskaussyrjintä on sitkeä ilmiö, kirjoittaa Tehyn uusi puheenjohtaja, joka paljastaa, millaisia ovat räikeimmät tapaukset

Tasa-arvolaissa säädetään sukupuoleen perustuvan syrjinnän kiellosta. Työelämässä on kiellettyä asettaa työntekijää tai työnhakijaa huonompaan asemaan kuin toista sukupuolta oleva henkilö, ellei erilaiseen kohteluun ole hyväksyttävää syytä. Raskauden perusteella tapahtuva syrjintä katsotaan sukupuoleen perustuvaksi.

Vaikka raskaussyrjintä on laissa kielletty, silti Tehyyn tulee jatkuvasti yhteydenottoja siitä, että työnantajat eivät ole jatkaneet raskaana olevien määrä­aikaisia työsuhteita. Tyypillistä on, että työntekijöitä roikotetaan vuosikausia määräaikaisissa työsuhteissa, ja kun työntekijä ilmoittaa raskaudesta, ei työsuhdetta jatketa.

Tehy riitauttaa vuosittain useita kymmeniä raskaussyrjintäjuttuja, ja suurin osa jutuista päätyy sovintoon, koska tasa-arvolain rikkominen on naisvaltaisen alan työnantajalle herkkä asia.

Erityisen huolestuttavaa on se, että syrjintää tapahtuu julkisella sektorilla.

Ongelma kohdistuu erityisesti työuransa alkupäässä, määrä­aikaisessa työsuhteessa oleviin nuoriin naisiin, jotka eivät työpaikan menettämisen pelossa uskalla nostaa asiaa esiin. Merkittävä osa syrjinnästä jääkin siksi ehkä piiloon.

Raskaussyrjintä on sitkeä ilmiö, ja työnantajat tietävät, että syrjintä raskauden perusteella on kiellettyä, mutta siitä huolimatta työsuhdetta ei jatketa perhevapaan ajaksi. Räikeimmissä tapauksissa työnantaja toivottaa työntekijän tervetulleeksi takaisin töihin, kun perhevapaat on pidetty.

Erityisen huolestuttavaa on se, että syrjintää tapahtuu julkisella sektorilla. Työnantajien kannattaisi ottaa raskaussyrjintä tosissaan, sillä raskaussyrjintään liittyvät oikeudenkäynnit ovat kalliita.

Millariikka Rytkönen

Kirjoittaja on Tehyn puheenjohtaja.

Kolumni

Jutta Urpilainen

Kirjoittaja on kansanedustaja (sd.) Kokkolasta.

Satavuotias Suomi kohtaa haasteet yhdessä

Suomen 100-vuotispäivän juhlinta on takana. Sanassa kiitollisuus kiteytyy oma näkökulmani juhlaan. Yhteiskuntamme ei ole tullut vielä valmiiksi, mutta näin nopeatahtisesta kehityksestä saamme olla kiitollisia. Olen erityisesti havahtunut siihen, kuinka lyhyen ajan olemme olleet itsenäinen kansakunta. Sata vuotta voi olla yhden ihmiselämän mittainen ajanjakso, mutta kansakunnalle on ehtinyt tapahtua valtava muutos siinä ajassa.

Olemme tehneet pitkän matkan köyhyydestä vaurauteen, sisällissodasta kansakunnan eheyteen, maatalousmaasta tietoyhteiskunnaksi. Lyhyessä ajassa huikeat saavutukset. Suomen menestystarina ei olekaan ollut sattumaa, vaan määrätietoisten toimien tulos.

Itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalveluksesta Helsingin tuomiokirkosta jäi mieleen, kuinka arkkipiispa Kari Mäkinen kiteytti tämän suomalaisen menestystarinan eetoksen lainauksella Täällä Pohjantähden alla romaanista: ”Silmieni tasolta katselen kaikkia”. Tämä asenne tuo meidät kansakuntana yhteen ja saa meidät antamaan oman panoksemme.

Suomen tarinan käännekohtia on monia, mutta kansanvaltaa ja koulutusta ei voi sivuuttaa.

Kaikkien näkeminen omien silmien tasolta saa meidät kuuntelemaan, mitä toisella kansalaisella on sanottavaa. Se saa meidät myös luottamaan omaan ajatukseemme ja sanomaan sen ääneen. Silmien tasolta toisen katsominen saa meidät näkemään ainutlaatuisen arvon jokaisessa kanssaihmisessä. Se saa meidät myös arvostamaan itseämme ja ottamaan omat lahjamme käyttöön niin arjessa, työssä kuin yhteiskunnassa.

Suomen tarinan käännekohtia on monia, mutta kansanvaltaa ja koulutusta ei voi sivuuttaa. Kansakuntamme syntyä ja suuntaa valmisteltiin kansanvaltaisissa instituutioissa, jotka saivat voimansa yleisestä äänioikeudesta. Jokaisesta äänestä haluttiin mahdollisimman valistunut ääni. Siksi säädettiin oppivelvollisuuslaki ja rakennettiin sivistystä koko kansalle. Tasa-arvoinen polku varhaiskasvatuksesta ammattikouluun tai korkeakouluun on kaikille avoin maksukyvystä riippumatta.

Sisu ja sydän ovat vieneet meidät myös maailmankartalle ja Euroopan eturiviin.

Tänään lapsemme saavat elää maailman kolmanneksi turvatuimman lapsuuden. Näin ei ole läheskään aina ollut, vaan esimerkiksi neuvolat ja laadukas varhaiskasvatus luotiin tukemaan perheitä siinä, että jokaisella olisi mahdollisuus saada hyvät lähtökohdat elämää varten. Kuitenkin lasten ruumiillinen kuritus on kielletty Suomessa vasta vuonna 1984, kehitys on ollut tässäkin asiassa nopeaa.

Meidän panostamme tarvitaan myös globaalien ongelmien ratkaisuun. Meidän tarinamme köyhyydestä vaurauteen ja sisällissodasta kansakunnan eheyteen kiinnostaa. Myös meidän viestimme keinoista – kansanvallasta ja koulutuksesta – halutaan kuulla. Erityisesti presidentinvaalit ovat hyvä mahdollisuus keskustella Suomen roolista maailmassa. Haluan, että kansanvaltainen ja koulutukseen panostava Suomi on maailmassa rauhan, tasa-arvon ja kestävän kehityksen asialla – siksi arvovalintani näissä vaaleissa on Tuula Haatainen.

Meillä onkin lukuisia näyttöjä siitä, miten sisun ja sydämen yhdistelmällä voi menestyä. Sisu ja sydän ovat vieneet meidät myös maailmankartalle ja Euroopan eturiviin. Tulevaisuuden haaste onkin sisäänpäin kääntymisen välttäminen. Pienen kansakunnan kannattaa vaalia erilaisuuttaan rikkautena. Suomi kohtaa naapurinsa ja koko ympäröivän maailman haasteet yhdessä. Yhteisestä linjasta keskusteleminen kuuluu meille kaikille.

Jutta Urpilainen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja Kokkolasta.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta