Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Huono päätös” – SDP:n Salonen suomii hallituksen perhepolitiikkaa

Kristiina Salonen ei hyväksy hallituksen aikeita leikata lapsilisiä.

Kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Kristiina Salonen (sd.) pitää hallituksen aikomusta leikata lapsilisiä huonona päätöksenä perhepolitiikan kokonaisuudessa. Hallitus ehdottaa lapsilisien alentamista 0,91 prosentilla.

– Säästämällä lapsilta syömme myös omia tulevaisuuden kasvun eväitä, Salonen korostaa.

Hän toteaa, että alle prosenttiyksikön leikkaus ei toki ole suuren suuri. Pidemmällä aikavälillä se kuitenkin heikentää lapsiperheiden ostovoimaa hintojen noustessa. Tilannetta vaikeuttaa myös se, että lapsilisän indeksisidonnaisuus poistuu.

– Lisäksi on huomioitava säästöpäätösten yhteisvaikutukset, Salonen muistuttaa.

Hän on huolissaan siitä, että säästöjen vaikutukset kasautuvat yhä enemmän samoille ihmisryhmille. Lapsiperheitä koskettavat myös monet muut päätökset.

– Työttömyysturvan leikkaukset astuvat voimaan ensi vuonna. Lisäksi on leikattu lääkekorvauksia sekä korotettu koululaisten iltapäiväkerhojen maksuja ja terveydenhuollon asiakasmaksuja.

Salonen pitää tilannetta vaikeana sellaisissa perheissä, joissa on esimerkiksi työttömyyttä ja joissa tarvitaan paljon terveydenhoitopalveluja ja lääkkeitä.

Lisää aiheesta

– Näissä perheissä huoli tulevaisuudesta ja rahojen riittämisestä on jatkuva.

Lapsiperheiden köyhyys on lisääntynyt. Jo lähes 130 000 lasta elää köyhissä perheissä. Salonen muistuttaa, että köyhyys lisää lasten välistä eriarvoisuutta, ja se voi olla riski lapsen hyvinvoinnille.

– Köyhyys voi aiheuttaa lapselle myös suurta häpeää: ei voi osallista kaverin synttäreille, kun ei ole varaa viedä lahjaa. Viime aikaisesta lapsi-  ja perhepolitiikasta tarvittaisiinkin kokonaisvaltaiset vaikutusarvioinnit. On vakavasti pohdittava, kuinka saamme köyhyyskehityksen käännettyä.

Ihmisten toiveet perheestä eivät saisi jäädä kiinni siitä, että ei ole yksinkertaisesti siihen varaa.

Hän peräänkuuluttaa myös laajempaa näkemystä siitä, millaista perhepolitiikkaa Suomessa halutaan tulevaisuudessa tehdä ja miten perheitä aiotaan tukea.

– Viime aikoina on keskusteltu paljon alhaisesta syntyvyydestä, joka vaikuttaa olevan yhteinen huoli. Nyt olisi kaikin keinoin lisättävä ihmisten uskoa ja luottamusta tulevaisuuteen, Salonen pohtii.

Hän vetoaa, ettei lapsiperheiden asemaa tulisi enää heikentää.

– On pidettävä kiinni niistä hyväksi todetuista asioista, joilla perheitä on tuettu ja köyhyyttä ehkäisty, sekä löydettävä uusia keinoja muun muassa työn ja perheen yhteensovittamiseen.

Salonen huomauttaa, että esimerkiksi pääkaupunkiseudulla halukkuus perheen perustamiseen voi olla myös taloudellinen kysymys.

– Ihmisten toiveet perheestä tai suuremmasta lapsiluvusta eivät saisi jäädä kiinni siitä, että perheellä ei ole yksinkertaisesti siihen varaa. Sellainen yhteiskunta, jossa tuetaan lapsia ja perheitä, luo parhaita mahdollisia kasvun eväitä myös tulevaisuuteen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE