Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Huovinen: Hallituksen vauhtisokea markkinausko vaarantaa sote-palvelut

Susanna Huovinen.

– Vaikka työllisyyslukemat näyttävät onneksi hienoista kohentumista, kokee liian moni suomalainen elävänsä niukalla toimeentulolla, ja jäävänsä yhteiskunnan riittävän tuen ja avun ulkopuolelle. Tämä ulkopuolisuuden, osattomuuden ja syrjään jäämisen kokemus on vakava uhka yksilölle itselleen, mutta myös satavuotiaan Suomen eheydelle. Ketään ei ole varaa jättää sivuun, totesi Huovinen vappupuheessaan Saarijärven torilla.

Huovisen mukaan Sipilän hallituksen toimet eivät ole vakuuttaneet. Viime viikon puoliväliriihen tulokset markkinoitiin julkisuuteen suurina uudistuksina ja parannuksina, vaikka totuus on toinen.

– Tosiasia on, että nämä muruset eivät millään riitä paikkaamaan hallituksen aiemmin tekemiä leikkauksia varhaiskasvatukseen, koulutukseen, työllisyysmäärärahoihin ja sosiaaliturvaan. Lisäksi hallituksen itse itselleen asettamat työllisyys- ja kasvutavoitteet karkaavat. Viimeksi tämän epämiellyttävän totuuden kertoi perjantaina valtiovarainministeriö omassa ennusteessaan, Huovinen muistutti.

Huovinen ihmetteli myös hallituksen vankkumatonta markkinauskoa. Hallitus aikoo monista varoituksista huolimatta viedä niin sote- kuin työllisyyspalvelutkin markkinoiden hoidettavaksi.

– Tästä uudistamisen kaapuun verhotusta, tietoisesta veroeurojen siirrosta yksityisten yritysten osuuden kasvattamiseksi ovat monet asiantuntijat varoittaneet. Samansuuntaisia neuvoja on tullut myös hallituspuolueiden sisältä; kirjoittihan Helsingin tuleva pormestari Jan Vapaavuori taannoin kriitisen blogin sinisilmäisen markkinauskon vaaroista sotessa. Kunpa emme nyt päätyisi mylläämään koko sote-sektoriamme niin, että hajotetaan myös sellaista, joka toimii hyvin. Riski osaamisen pirstaloitumiseen, palveluketjujen hajoamiseen, kansalaisten ja alueellisen epätasa-arvon kasvuun ja kustannusten nousuun on todellinen. Työväenliike ei aio olla mukana tässä Suomen yhtiöittämisprojektissa, Huovinen painotti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE