tyovaenkirjallisuuspaiva
kaisaniemi

Hurja arvio: Maailman maat voisivat vähentää päästöjä neljällä gigatonnilla vuoteen 2030

Maailman maat voisivat vähentää päästöjä neljällä gigatonnilla vuoteen 2030, jos ne ottaisivat käyttöön 15 pohjoismaista ilmastoratkaisua, laskee Sitra. Määrä vastaa EU-maiden yhteenlaskettuja päästöjä.

Kustannuksiltaan ratkaisut vastaisivat summaa, joka nyt käytetään yhdeksässä päivässä fossiilisten polttoaineiden tukiaisiin. Sitran ja sen pohjoismaisten kumppanien selvitys esitellään Marrakechin ilmastoneuvotteluissa.

– Maailma tarvitsee myös kokonaan uusia, nopeasti päästöjä vähentäviä ratkaisuja, mutta nykyisillä ratkaisuillakin pääsee jo pitkälle, sanoi Nordic Green to Scale -analyysin tekemistä johtanut Sitran vanhempi neuvonantaja Oras Tynkkynen.

Päästöjä saataisiin vähennettyä esimerkiksi edistämällä pyöräilyä Tanskan tapaan, tuottamalla lämpöä ja sähköä yhdistetysti Suomen tapaan ja hyödyntämällä geotermistä energiaa Islannin tapaan. Lisäksi päästöjä voitaisiin vähentää edistämällä sähköautoja ja ladattavia hybridejä niin kuin Norja on tehnyt ja käyttämällä lämpöpumppuja yhtä ahkerasti kuin Ruotsissa on tapana.

Selvityksen mukaan 15 pohjoismaisen päästöreseptin soveltaminen parantaisi myös ilman ja veden laatua, loisi uusia työpaikkoja sekä vähentäisi liikenneruuhkia ja polttoainekustannuksia.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kristillisdemokraatit Niinistön takana – ei aseta omaa ehdokasta

Kuva: Lehtikuva / Roni Rekomaa
Sauli Niinistö.

Kristillisdemokraatit ei aseta omaa ehdokasta presidentinvaaleihin. Puoluekokous päätti suositella jäsenistölleen presidentti Sauli Niinistön tukemista jatkokaudelle.

Esityksen Niinistön tukemisesta teki puolueen puheenjohtaja Sari Essayah.

Puoluekokouksen päätöksessä todetaan, että jäsenistö on laajalti tyytyväinen Niinistön ulko- ja turvallisuuspoliittiseen linjaan.

Husu Hussein: Suomalaisina selviämme yhdessä

Husu Hussein.

Abdirahim ”Husu” Hussein Mohamed kääntäisi Turun puukotustapauksessa nyt katseet ja myötätunnon omaisiin. Sen sijaan, että itse uhriutuisimme, rukoilkaamme omaisten ja eritoteten vielä tehohoidossa olevien puolesta, että he selviävät. Husu sanoo.

– Tämä on tragedia, mutta yhdessä suomalaisina me selviämme tästä. Vihanlietsonta on turhaa.

Husu itse sattui olemaan Turussa lähettyvillä, kun terrori-isku tapahtui, muttei halua kommentoida asiaa sen enempää.

– Omaiset ovat nyt keskiöissä, lähettää Husu terveisiä.

Sipilä: Halllitus kokoontui rikosnimikkeen muuttumisen vuoksi

Kuva: Lehtikuva / Roni Rekomaa

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on kommentoinut Turun puukotusten tutkintaa Twitterissä.

Sipilä kertoo, että hallitus on kokoontunut neuvottelemaan rikosnimikkeen muuttumisen vuoksi ja on kuullut poliisin selvityksen.

– Nyt on pidettävä yhtä, vihaan ei vastata vihalla, Sipilä toteaa.

Keskustelua aiheesta

”Terroristit lietsovat vihaa, emme saa antaa sen onnistua”

Kuva: Lehtikuva
Sisäministeri Paula Risikko.

Sisäministeri Paula Risikko (kok.) ottaa Twitterissä kantaa Turun epäiltyyn terroritekoon sanomalla, ettei suomalaista yhteiskuntaa nujerreta pelolla ja vihalla.
Risikko kirjoittaa, että terroristien tarkoitus on luoda vihaa ihmisten välille, mutta emme saa antaa sen onnistua.
Risikko kiittää tviiteissään viranomaisia ja uhreja auttaneita ihmisiä. Sisäministeri luonnehtii auttajia urheiksi.
Turun eilisessä joukkopuukotuksessa kuoli kaksi ihmistä ja haavoittui kahdeksan. Puukotuksia tutkitaan terroristisessa tarkoituksessa tehtyinä murhina ja niiden yrityksinä.

 

Kansanedustaja Susanna Huovinen: SDP:n hapuilu perinteisissä teemoissa hämmentää kannattajia ja äänestäjiä

Kuva: lehtikuva / anni reenpää
SDP:n jyväskyläläinen kansanedustaja Susanna Huovinen toivoo SDP:ltä laaja-alaisempaa otetta.

– SDP on ollut ja on edelleen Suomen kansainvälisin puolue. Meillä on tiiviit yhteydet päättäjiin ja muihin toimijoihin niin pohjoismaisella, eurooppalaisella kuin globaalillakin tasolla. SDP on ollut ja on ihmisoikeuksien ja globaalin oikeudenmukaisuuden puolustaja. On hyvä pysähtyä kysymään, ovatko nämä teemat näkyneet riittävästi toiminnassamme, ja miten voisimme otettamme näissä terävöittää? Huovinen kysyi Jyväskylän työväenyhdistyksen jäsenpäivässä Säynätsalossa, jossa esillä olivat muun muassa viime viikolla julkaistut gallupit.

Huovisen mielestä on syytä pohtia, onko SDP:n julkinen kuva keskittynyt jo liiaksikin työelämäkysymysten ympärille. Ne ovat hänen mukaansa SDP:n ehdoton vahvuus.

– Asiantuntijoilta kuulee usein, että SDP:n kansanedustajat – erityisesti entiset työministerimme – tuntevat suomalaisen työelämän ja sen lainsäädännön monia asiantuntijoita paremmin. Tämä on hieno asia, jota meidän on jatkossakin hyödynnettävä poliittisessa työssämme ahkerasti. On kuitenkin muistettava, että politiikassa on oltava laaja-alainen ote, jos haluaa tavoittaa erilaisia kansalaisryhmiä, Huovinen totesi.

Huovinen haluaa SDP:n nostavan voimakkaammin esiin puolueen pitkäaikaisia teemoja kuten koulutukseen, ihmisoikeuksiin, rauhantyöhön, maahanmuuttoon sekä kehityspolitiikkaan liittyviä kysymyksiä. – Länsimaiden sosialidemokraattisten puolueiden lähtökohtana kaikelle poliittiselle toiminnalle on aina ollut jokaisen ihmisen jakamaton ja loukkaamaton ihmisarvo. Käytännön politiikan tasolla tämä voi tarkoittaa esimerkiksi rasismin vastaista työtä, maahanmuuttajien auttamista, kehitysmaiden tukemista ja erilaisten vähemmistöjen oikeuksien puolustamista. Nämä ovat SDP:lle aivan yhtä perinteisiä ja luontaisia aiheita kuin työelämäkysymyksetkin, Huovinen sanoi.

Hänen mielestään SDP:n tulisikin nostaa omissa linjauksissaan keskeisempään rooliin vaikkapa pakolaiskiintiön tuntuva nosto, pakolaisten kotoutumisen koordinaation ja resurssien kohentaminen, naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen työn parantaminen ja translain eteenpäin vieminen.

AVAINSANAT