Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Hurjasta poliisioperaatiosta edelleen paljon auki – tämä tiedetään nyt

Poliisi on julkaissut niukalti uutta tietoa Huittisten eilisestä operaatiosta, jossa poliisia kohti ammuttiin useaan otteeseen. Poliisi kertoo, että kiinniottotilanteessa haavoittuneella ja sairaalahoitoon toimitetulla epäillyllä ei ole hengenvaaraa. Lisäksi se kertoo, että poliisin aseenkäytön osalta tehdään esitutkintalain mukainen esiselvittely, jonka tekee Lounais-Suomen poliisi.

Operaatio alkoi kuuden aikaan alkuillasta Nokialla, kun rattijuopumusepäilyä selvittämään mennyttä poliisia kohti ammuttiin ajoneuvon pysäytystilanteessa. Tapahtunutta seurasi Sastamalan puolellekin johtanut pakomatka, jonka aikana pakoautosta ammuttiin useita kertoja poliisipartioita kohti. Poliisi myös menetti välillä näköyhteyden pakenevaan ajoneuvoon.

Poliisi sai pakoauton pysähtymään hieman ennen yhdeksää valtatiellä numero 12 Huittisissa. Kiinniottotilanteessa poliisi ampui pakoautossa ollutta miestä, jonka epäillään ampuneen kohti poliiseja. Poliiseja ei loukkaantunut tilanteessa.

Jo eilen poliisi kertoi, että myös pakoauton kuljettaja otettiin kiinni. Kummastakaan pakoautossa olleesta ei ole kerrottu julkisuuteen tarkempia tietoja, kuten ei esimerkiksi myöskään aseesta, jolla poliiseja ammuttiin.

Operaatioon osallistui useita Sisä-Suomen ja Lounais-Suomen poliisilaitosten partioita.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE